Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Evan selvitys: Eriarvoisuutta ei koeta enää yhtä suurena ongelmana kuin aiemmin – "Suurin muutos on tapahtunut suhteessa tulonjakoon"

Yli puolet suomalaisista katsoo tasa-arvon toteutuvat hyvin, kun tarkastellaan väestöryhmien hyvinvointieroja.

Tämä ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) Arvo- ja asennetutkimuksesta, joka selvitti tasa- tai eriarvoisuutta eri asioissa.

Parhaiten tasa-arvon koetaan toteutuvan koulutusmahdollisuuksissa, jotka 81 prosenttia arvioi tasa-arvoisiksi.

Suurimmat huolet liittyvät alueelliseen eriarvoisuuteen. 66 prosenttia arvioi, että suomalaiset ovat eriarvoisia asuinkunnittain vertaillen.

Väestöryhmien hyvinvointieroja tarkastellessa suomalaisista 65 prosenttia arvioi tasa-arvon toteutuvan hyvin. Toista mieltä on 28 prosenttia.

Hieman yli puolet eli 56 prosenttia katsoo, että tuloerot Suomessa ovat kansainvälisesti vertaillen pieniä. Toista mieltä on 17 prosenttia.

Suomessa on gini-kertoimella mitattuna pienemmät tuloerot kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa. Siitä huolimatta suomalaisista 57 prosenttia katsoo, että tuloerot ovat väestöryhmien välillä ovat kasvaneet liian suuriksi. Toista mieltä on 29 prosenttia.

Tuloeroja ei kuitenkaan katsota yhtä suureksi ongelmaksi kuin aiemmin. Tuloeroja liian suurina pitävien osuus on laskenut 15 prosenttiyksikköä huipustaan vuodesta 2016.

– Suomalaisten tuloeroihin liittyvien huolien väheneminen on ollut pitkäaikaista ja laaja-alaista ja se näkyy useissa eri Arvo- ja asennetutkimuksen väittämissä, sanoo Eva Analyysin Tasa-arvoiset kirjoittanut toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Metelisen mukaan kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunut asennemuutos korostuu, kun verrataan eriarvoisuuden lajeja.

– Suurin muutos tasa-arvoiseen suuntaan on suomalaisten mielestä tapahtunut suhteessa tulonjakoon ja taloudelliseen toimeentuloon.

Tuloeroja ongelmana pitävät jakaantuvat sukupuolen, puoluekannatuksen, iän ja koulutuksen mukaan.

Naisista reilu kaksi kolmesta, 68 prosenttia, pitää tuloeroja liian suurina, miehistä vähemmistö, 46 prosenttia.

Vasemmistoliiton äänestäjistä 93 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina, kokoomuksen kannattajista vain 22 prosenttia.

Ikäryhmistä eniten huolissaan tuloeroista ovat 56-65 -vuotiaat ja tätä vanhemmat. 18-25 -vuotiaista vain 41 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina.

Vailla kolmannen asteen tutkintoa yli 60 prosenttia pitää tuloeroja liian suurina, kun korkeakoulutetuista näin ajattelee alle puolet.

– Etenkin ikäryhmien väliset näkemyserot saattavat olla yksi selittävä tekijä sille, miksi huolet tuloeroista ja eriarvoisuudesta näyttäisivät pitkällä aikavälillä olevan hellittämässä. Vastaava, yli ajan tapahtunut muutos Evan Arvo- ja asennetutkimuksen pitkissä aikasarjoissa on aiemmin havaittu myös kehityksessä kohti markkinatalousmyönteisempiä asenteita”, sanoo Metelinen.

Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin viime lokakuussa. Tulosten virhemarginaali on 2-3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vastaajat edustavat 18-79 -vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla.