Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väkevien nauttiminen väheni eniten ja viinien juominen nousi – korona ja rajoitukset puraisivat alkoholin kulutukseen

Alkoholin kulutus väheni viime vuonna koronaepidemian ja sen aiheuttamien rajoitusten takia. Kulutus kutistui etenkin huhti-kesäkuussa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan alkoholin kokonaiskulutus 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti oli 9,2 litraa sataprosenttista alkoholia. Määrä väheni edellisvuodesta 5,2 prosenttia.

Keskeinen syy kulutuksen laskuun oli alkoholijuomien matkustajatuonnin väheneminen yli 50 prosentilla viime vuoden aikana.

– Matkustajatuonnin puolittumista selittävät keväällä alkanut koronaepidemia, ulkomaanmatkailun rajoitukset ja näistä seurannut matkailun raju väheneminen, summaa THL:n johtava asiantuntija Thomas Karlsson tiedotteessa.

Rajoitukset purivat erityisesti Ruotsin ja Viron risteilyihin, jotka ovat suurimpia alkoholin matkustajatuonnin kanavia.

Kotimaassa alkoholin myynti kasvoi vain hieman eli 0,4 prosenttia vuodesta 2019.

Alkoholinkulutus lasketaan kansainvälisten tilastojen mukaisesti 15 vuotta täyttänyttä kohti, vaikka lain mukaan alkoholijuomia voivat ostaa vasta 18 vuotta täyttäneet.

Koronaepidemia näkyi kotimaan myynnissä niin, että ravintoloiden ja matkailun rajoitusten takia alkoholia hankittiin aiempia vuosia enemmän Alkosta ja päivittäistavarakaupoista.

Alkon ja päivittäistavarakauppojen vähittäismyynti 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti lisääntyi 6,8 prosenttia.

Sen sijaan ravintoloiden anniskelukulutus väheni 40,5 prosenttia. Anniskelukulutuksen huomattava lasku ei kuitenkaan suuresti vaikuta alkoholijuomien kokonaiskulutukseen. Anniskelukulutuksen osuus kokonaiskulutuksesta on pieni, vuonna 2020 vain seitsemän prosenttia.

Juomien suosiossa ei ilmennyt suuria muutoksia. Väkevien kulutus väheni eniten ja viinien kulutus hieman lisääntyi.

Vähittäismyynti kasvoi eniten keväällä ja painottui Etelä-Suomeen. Pohjois-Suomessa vähittäiskulutus lisääntyi selvästi vähemmän kuin muualla maassa.

Eurooppalaisen avoimen kyselyn perusteella suuri osa suomalaisista ei lisännyt alkoholinkulutustaan viime vuonna. Pieni, jo ennestään alkoholia eniten käyttävien ryhmä ilmoitti lisänneensä kulutustaan.

THL kertoo, että alkoholitilastointi jakautuu tilastoituun kulutukseen eli alkoholijuomien myyntiin kotimaassa sekä niin sanottuun tilastoimattomaan kulutukseen, jonka määrän arviointi perustuu kyselyihin.

Arvio internetin kautta ulkomailta ostetun alkoholin määrästä oli noin 1,9 miljoonaa litraa sataprosenttista alkoholia viime vuonna ja 1,2 miljoonaa litraa vuonna 2019.