Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rajapyykki ylitetty: Miljoona suomalaista on saanut koronavirusrokotteen

Miljoonan rokotetun suomalaisen raja on ylittynyt, kertoi ylilääkäri Taneli Puumalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) torstaiaamuisessa tiedotustilaisuudessa. Tämä on 21,2 prosenttia eli runsas viidennes väestöstä.

Valtaosa rokotetuista on saanut yhden annoksen.

Rokotusstrategian mukaisesti kattavimmin ovat rokotettuja ikäihmiset, erityisesti 80–89-vuotiaat, joista ensimmäisen annoksen on saanut jo lähes 87 prosenttia. Kaikkiaan yli 80-vuotiaiden rokotuskattavuus on runsaat 85 prosenttia. Myös 75–79-vuotiaista on rokotettu noin 80 prosenttia, 70–74-vuotiaista 55 prosenttia.

Tätä nuoremmissa rokotuskattavuus romahtaa, sillä 65–69-vuotiaista rokotteen on saanut enää joka neljäs.

Koko työikäisestä väestöstä on rokotettu vasta 8,1 prosenttia.

Rokotuskattavuus näkyy Puumalaisen mukaan siinä, että ikääntyneiden koronatartunnat ovat vähentyneet ja määrä on pysynyt alhaalla.

Yli 90-vuotiaan riski saada vakava koronatauti on Puumalaisen esittelemien kuvaajien mukaan nyt jopa pienempi (5,2 prosenttia) kuin 55–59-vuotiaan (5,8 prosenttia).

Vakavan taudin riski on suurin 80–89-vuotiailla (20,6 prosenttia) ja 75–79-vuotiailla (20,2).