Terveydenhuollon työntekijöillä oli suhteessa saman verran koronatartuntoja kuin muilla työikäisillä viime vuonna.
Korkein tartuntamäärä terveydenhuollon työntekijöillä oli huhti- ja joulukuussa, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Koko maassa todettiin viime vuoden aikana yhteensä 36 650 koronatartuntaa. Tartunnoista 30 424 todettiin työikäisillä ja niistä 2 601 terveydenhuollon työntekijöillä.
Terveydenhuollon työntekijöiden osuus kaikista työikäisillä todetuista koronavirustartunnoista oli siis 8,5 prosenttia.
Vuoden 2019 tilastojen mukaan noin 7,4 prosenttia kaikista työikäisistä työskenteli terveyspalvelujen parissa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden koronavirustartunnoissa 37 prosentissa tapauksista tartunnanlähde ei ollut tiedossa, 30 prosentissa tapauksista tartunta oli peräisin työpaikalta ja 33 prosentissa tapauksista oli tiedossa muu tunnettu lähikontakti, esimerkiksi perhepiirissä tai vapaa-ajalla.
– Terveydenhuollon työntekijöiden voi olla vaikeaa välttää kontakteja kuten monen muunkin ammattiryhmän, joille etätyöskentely ei ole mahdollista. Tartunnat ovat tästä syystä mahdollisia niin työmatkalla, taukotiloissa kuin asiakastilanteissa, jos hygieniatoimet eivät ole riittäviä, toteaa THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.
Viime vuonna koronavirustartunnan saaneista terveydenhuollon työntekijöistä viisi prosenttia oli sairaalahoidossa ja heistä 18 prosenttia päätyi tehohoitoon.
THL:n tartuntatautirekisteriin ei ole ilmoitettu yhtään tapausta, jossa terveydenhuollossa työskentelevä henkilö olisi menehtynyt koronaviruksen takia.
Viime keväänä tartunnan sai noin 5 600 työikäistä, joista 950 työskenteli terveydenhuollossa. Heidän osuutensa työikäisten tartunnoista oli noin 17 prosenttia.
Kesäkuusta elokuuhun todettiin 1 027 koronavirustartuntaa, joista 883 työikäisillä ja niistä vähän yli viisi prosenttia terveydenhuollon työntekijöillä.
– Viime keväänä sairaalahoidon tarve oli korkea ja uudelta suojautuminen vaati totuttelua. Samalla testausta kohdennettiin riskiryhmien lisäksi terveydenhuollon henkilöstöön, joka selittää osittain korkeaa osuutta tartunnoista viime keväänä. Kesällä tartuntoja oli kauttaaltaan vähän ja sairaalahoidon tarvekin oli vähäistä, Hannila-Handelberg sanoo.
Kaikista terveydenhuollon työntekijöiden tartunnoista viime vuonna naisten osuus oli 82 prosenttia ja miesten 18 prosenttia, mikä vastaa terveydenhuollon työntekijöiden sukupuolijakaumaa.
Koronavirustartunnan saaneiden terveydenhuollon työntekijöiden mediaani-ikä oli 40 vuotta.