Kirkkonummen Siikajärvellä aivan Nuuksion kansallispuiston vieressä suunnitellaan alueen kehittämistä luontomatkailu- ja vapaa-ajankeskukseksi.
Siikajärven rantamaisemissa toimi ennen Rakennusliiton kurssikeskus, jonka siirtyi yksityiseen omistukseen muutama vuosi sitten.
Entisessä kurssikeskuksessa toimii Hotelli Nuuksio, jossa on noin 180 vuodepaikkaa. Samalla omistajalla on alueella maata noin 25 hehtaaria.
Kiinteistön omistaja lähestyi jo yli kolme vuotta sitten Kirkkonummen kuntaa ja esitti kaavoituksen aloittamista.
Tuolloin kunta päätti, että aluetta voitaisiin kehittää matkailua varten, muttei vakituiseen asumiseen.
Kirkkonummen kunta on neuvotellut kaavoituksen käynnistämissopimuksen, jolla kaavoitus voidaan aloittaa. Sopimuksessa on sovittu pääsuuntaviivoja jatkosuunnittelulla.
Nykyisen hotellin lähiympäristöä ja pihapiiriä on tarkoitus täydennysrakentaa 2 – 2 ½ -kerroksisilla majoitusrakennuksilla, joiden lähellä ovat hotellin palvelut.
Alueen pohjoisosan eteläiselle metsäiselle rinteelle tavoitellaan useampaa rinnevillojen korttelialuetta.
Villat ovat erillisrakennuksia tai paritaloja. ja huoneistojen keskikoko on noin 65 neliötä.
Alustavan arvion mukaan uudessa asemakaavassa voisi olla uutta rakennusoikeutta 20 000–30 000 kerrosneliötä. Asuntorakentamisessa kyseinen neliömäärä vastaa tyypillisesti asuntoja noin 500 henkilölle.
Kaavan laatimisen ehtona on, että alueen jätevedet johdetaan joko Veikkolaan tai Espoon puolelle HSY:n viemäriverkostoon.
Maankäyttösopimuksella korvataan kunnalle alueen yhdyskuntarakentamisesta tulevat kustannukset ja korvausta kaavoituksen kautta syntyvästä maanarvon noususta. Sopimus tehdään myöhemmin ja viimeistään siinä vaiheessa, kun asemakaava on valmis valtuuston päätettäväksi.
Kirkkonummen kuntakehitysjaosto käsittelee kaavoituksen käynnistämissopimusta 13. huhtikuuta.
Lue myös: