Espoossa koronarokotusvuorossa nyt 60 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat

Espoossa on neljä koronarokotuspistettä, joista yksi Metro-areenalla Tapiolan urheilupuistossa. Muut rokotuspisteet sijaitsevat Tapiolan terveysasemalla, kauppakeskus Isossa Omenassa Matinkylässä sekä Lintuvaarassa. Anneli Tuominen-Halomo
Johanna Halava

Johanna Halava

Ajanvaraus koronarokotukseen on avattu tänä vuonna 60 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille espoolaisille. Rokotusvuorossa ovat myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määrittämiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat henkilöt.

Espooseen saadaan tällä hetkellä kahta eri koronarokotetta. Rokotetta ei voi valita itse vaan ne jaetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus), THL:n ja kuntien yhteisen suosituksen mukaan.

Pfizerin ja Biontechin rokotetta annetaan tänä vuonna 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille, tänä vuonna 60–64 vuotta täyttäville, 18–64-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä 16–17-vuotiaille, jotka kuuluvat riskiryhmään 1. Astra Zenecan rokotetta annetaan tänä vuonna 65–69 vuotta täyttäville riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä muille tänä vuonna 65–69 vuotta täyttäville.

Maanantaiaamupäivään mennessä koronarokotteita oli annettu Espoossa noin 54 880. Niistä noin 48 440 oli ensimmäisiä annoksia. Kumpikin Espoossa käytössä oleva rokote vaatii kaksi annosta. Yli 70-vuotiaista espoolaisista noin 90 prosenttia on saanut rokotuksen.

Kuluvalle viikolle Espooseen on perusturvajohtaja Sanna Svahnin mukaan luvattu 5 700 Pfizerin ja Biontechin rokotetta. Ensi viikoksi niitä odotetaan 8 000. Astra Zenecan rokotteita saatiin viime viikolla 6 000 ja niitä annetaan tällä viikolla.

Astra Zenecan rokotteen kohdentamisesta odotetaan pian uusia linjauksia. Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä KRAR pohtii Astra Zenecan rokotteen ikärajoitusten muuttamista tänään. Toistaiseksi Astra Zenecan rokotetta annetaan Suomessa THL:n ohjeistuksen mukaan vain 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Syynä on rokotteeseen liitetty erittäin harvinainen aivolaskimotukokseen liittyvä haittavaikutus.

Espoon kaupungin verkkosivuilla todetaan, että kaupunki tiedottaa myöhemmin, miten toimitaan toisen rokoteannoksen suhteen niiden alle 65-vuotiaiden osalta, jotka ovat jo saaneet yhden annoksen Astra Zenecan rokotetta.

Lue lisää:

Espoon rokotusajat täyttyneet, vaikka Astra Zenecan rokote epäilyttää osaa

Korona hellittää otettaan Espoossa – ilmaantuvuus on nyt tuntuvassa laskussa

Alle 10-vuotiaiden lasten koronatartunnat kuusinkertaistuivat – Päiväkotilapsi sairastuttaa nyt entistä useammin koko perheen

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut