Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

USU: Elatustukea saa yhä useammin isä ja etä-äitien määrä on kasvanut – "Naiset eivät enää koe häpeää kuten aiemmin"

Kelan maksama elatustuki menee yhä useammin isille. Äidit vastaanottavat elatustuesta edelleen selvästi suurimman osan, mutta isien osuus tuen saajina on kasvanut.

Viime vuoden lopussa Kelan maksamista elatustuista 14,5 prosenttia meni miehille, kun vielä kymmenen vuotta sitten osuus oli alle 12 prosenttia, kertoo Uutissuomalainen.

Elatustuki on valtion rahoista maksettava etuus, jota saavat tyypillisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yksinhuoltaja- ja lähivanhemmat.

Viime vuoden lopussa elatustukea sai vajaat 10 200 miestä ja vähän alle 59 800 naista. Vuonna 2010 elatustukea sai reilut 7 850 miestä ja 58 530 naista.

Elatusvelvollisten liiton puheenjohtaja Ahti Hurmalainen sanoo Uutissuomalaiselle, että suurin syy elatustuen maksamiseen on se, että toinen vanhempi on todettu maksukyvyttömäksi.

Isien määrä elatustuen saajina on Hurmalaisen mukaan kasvanut eroihin liittyvän asennemuutosten myötä. Vaikka lapset jäävätkin eron jälkeen edelleen useimmin äidin luo, on etä-äitejä yhä enemmän.

– Naiset eivät enää koe asiasta samanlaista häpeää kuin aiemmin. Lisäksi lasten vuoroasumisen yleistyessä äitien on helpompi antaa lapsi kirjoille isän luo.

Elatustukea ei yleensä makseta vuoro-asumisessa, mutta tietyissä tapauksissa sen maksaminen on mahdollista.

Hurmalaisen mukaan myös äitien päihde- ja muiden ongelmien kasvu näkyy siinä, että lapsi jää yhä useammin isän luo. Tämä heijastuu osaltaan elatustukitilastoihin.