Espoossa on suunniteltu kahdeksan vuotta Leppävaaran keskustan mittavaa uudistamista, nyt hankkeesta leimahti riita puolueiden välille – "Katastrofi alueen kannalta"

Keskus: Poliitikot arvostelevat rajusti Leppävaaran keskustan suunnitelmia.

Leppävaaran keskustaa on suunniteltu vuosia. Nyt useat poliitikot pitävät suunnitelmia puutteellisina. Arkkitehtitoimisto SARC Oy
Minna Airamaa

Minna Airamaa

Leppävaaran keskustan vuosia väännetyistä kehityssuunnitelmista on noussut poliittinen kärhämä Espoossa.

Radan pohjoispuolelle on Leppävaaran ydinkeskustassa suunniteltu muun muassa tiivistä kerrostalojen rintamaa. Samalla Lintuvaarantien linjausta muutettaisiin ja Turuntietä siirrettäisiin lähemmäksi rataa.

Asemakaavaehdotusta on valmisteltu vuodesta 2013. Ehdotus oli nähtävillä vuodenvaihteessa.

Maanantaina suunnitelmat joutuivat kuitenkin vastatuuleen, kun aluetta koskevat suunnitteluvaraukset olivat käsiteltävinä kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaostossa.

Jaoston ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) toi kokoukseen esityksen, jonka mukaan radan pohjoispuolta koskevien suunnitteluvarausten pitäisi antaa raueta muun muassa siksi, että suunnitelmille asetettuja tavoitteita ei ole kyetty saavuttamaan.

Jatkoa varauksilleen ovat hakeneet YIT, Skanska Talonrakennus ja Skanska CDF, Scandic Hotels ja Sponda. Asia jätettiin kuitenkin yksimielisesti pöydälle vihreiden Mari Anthonin esityksestä.

Markkula arvosteli suunnitelmia kovin sanoin myös blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa ehdotus ei ole modernin, houkuttelevan kaupunkikeskuksen tasoa, eikä arvokasta keskustaa kannata uudistaa, ellei siitä saada nyt esitettyä huomattavasti parempaa sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

– Hanke on taloudellisesti mahdoton kaupungille, sanoo Markkula Länsiväylälle.

Espoon maksettavaksi jäisivät muun muassa isot infrainvestoinnit katujen siirtoineen. Aiemmin niiden on arvioitu nousevan useisiin kymmeniin miljooniin.

Seuraavaan jaoston kokoukseen on Markkulan mukaan määrä tuoda selvitys siitä, miten haasteisiin voidaan vastata.

– Sen jälkeen on katsottava, voidaanko varauksia jatkaa nykyisten hakijoiden kanssa, vai pitääkö hakea kokonaan uusia ratkaisuja.

Leppävaaran uudistamista varausten raukeaminen luonnollisesti viivästyttäisi. Markkulan mukaan alkupisteeseen ei kuitenkaan tarvitse palata.

– Tämä on iso kokonaisuus ja on kannattaa katsoa kunnolla, että lopputulos on hyvä. Pitää tietää myös, mitä halutaan Gallerian ja entisen Metropolian paikalle. Leppävaarassa tulee jossain vaiheessa olemaan 100 000 asukasta ja liikenteellisesti se on erittäin hieno solmukohta. Näin houkuttelevia paikkoja meillä ei pääkaupunkiseudulla monta ole. Pelkät asunnot eivät riitä, vaan ensisijaisesti sinne haetaan työpaikkoja ja palveluja, Markkula huomauttaa.

Markkulan kritiikki saa tukea demareilta ja perussuomalaisilta.

– Leppävaara on iso ja tärkeä keskus. Näyttää siltä, että tällä paketilla siitä ei tule niin hyvää kuin pitäisi tulla, sanoo Juri Aaltonen (sd.).

Yksittäisinä esimerkkeinä Aaltonen nostaa esiin muun muassa Sellon ja radan toisella puolella sijaitsevan kauppakeskus Gallerian alueen yhdistämisen.

Galleria ja sen vieressä oleva liikekiinteistö eivät kuulu suunnittelualueeseen

– Yhdistäminen pitäisi tehdä järkevällä tavalla, ei pelkästään kevyellä kävelysillalla. Suunnitelmissa Turuntie levenisi, kun sitä pitäisi mieluummin kaventaa, jotta tilaa jäisi taloille ja pihoille, Aaltonen huomauttaa.

Samoilla linjoilla on demareiden Maria Guzenina, joka on kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.

– Leppävaara on pienen suomalaisen kaupungin kokoinen ja sen kehittäminen vetovoimaiseksi kaupunkikeskukseksi on erittäin tärkeää. Nyt se jää vaillinaiseksi. Suunnittelusta on jäänyt pois muun muassa kokonaisuuden kannalta valtavan tärkeä Gallerian puoli, Guzenina sanoo.

Myös jaoston varapuheenjohtaja, perussuomalaisten Teemu Lahtinen yhtyy Markkulan kritiikkiin. Lahtisen mielestä suunnitelma ei luo hyvää kaupunkitilaa ja on myös liikenteellisesti huono.

– En kannata Lintuvaarantien katkaisua ja liikenteen ohjausta paloaseman ohi. Nyt pöydällä oleva suunnitelma perustuu ajatukseen Turuntien keskellä olevista ajorampeista pysäköintihalliin, mikä on kaupungille kallis ratkaisu. Tien suuntaiset korkeat lamellitalot uhkaavat tehdä pohjoispuolelle jäävästä oleskelualueesta varjoisan ja tuulisen, Lahtinen viestittää Länsiväylälle sähköpostitse.

Vihreiden edustajat sen sijaan ovat eri linjoilla. Mari Anthonin mukaan Markkulan esitys olla jatkamatta varauksia tuli jaostossa isolle osalle yllätyksenä.

– Meillä ei ollut mahdollisuutta perehtyä esitykseen syineen ja seurauksineen kunnolla, saati keskustella asiasta valtuustoryhmässämme. Asiaa on käsitelty pitkään ja huolella kaupunkisuunnittelulautakunnassa, ja olisi mielestäni vastuutonta, mikäli eky olisi nyt yhtäkkiä virkamiesvalmistelusta tulleen päätöksen vastaisesti vain päättänyt olla jatkamatta varausta, Anthoni kommentoi sähköpostitse.

Anthoni toteaa kuitenkin jakavansa huolen siitä, että alue ei ole kehittymässä niin korkeatasoiseksi ja vetovoimaiseksi kuin on linjattu.

Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Henna Partanen (vihr.) sen sijaan tyrmää Markkulan kritiikin.

– Suunnitteluvarauksen rauettaminen tässä vaiheessa, vuosikausien työn jälkeen, olisi katastrofi Leppävaaran kävelykeskustan ja elinvoiman parantamisen kannalta.

Partanen katsoo, että alueen kehittäminen pysähtyisi kuin seinään, jos varauksia ei jatkettaisi.

– Uusia hankekehittäjiä olisi erittäin vaikea, ellei mahdotonta houkutella sen jälkeen, jos kaupunki olisi sopimuskumppanina jättänyt edelliset kehittäjät tyhjin käsin vuosien kehittämisen ja miljoonien eurojen suunnitteluihin käytettyjen tappioiden kanssa, Partanen kommentoi Länsiväylälle sähköpostitse.

Lue myös:

Leppävaaran keskustaa ja asemaa odottaa iso myllerrys – kymmenien miljoonien hanke on askeleen lähempänä toteutumista

Suur-Leppävaara säilyttää asemansa Espoon suurimpana keskuksena ainakin 10 vuotta – metrovarren keskukset tulevat perässä

Leppävaaran vuosia valmistellun kaavan hintalappu arveluttaa Espoon päättäjiä – toistamiseen pöydälle lautakunnassa

Katso havainnekuva tulevasta: Leppävaara tiivistyy, ruuhkiin luvassa helpotusta – "Autoilijoiden on turha kantaa huolta"

Leppävaaran kiistaristeyksen kohtalosta esitys: Lintuvaarantien yhteys Turuntielle katkaistava

Vuosien hanke

Leppävaaran keskustan uudistamista koskeva asemakaavaehdotus on pyörinyt Espoon päätöksentekoelimissä vuosia.

Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsitteli alueen suunnitteluvarauksia maanantaina. Sellon varaus kauppakeskuksen laajentamiselle sai jatkoa.

Radan pohjoispuolen suunnitteluvarauksille jatkoa ovat hakeneet YIT, Skanska Talonrakennus ja Skanska CDF, Scandic Hotels ja Sponda. Näiden osalta asia jätettiin pöydälle.

Asiaa on määrä käsitellä seuraavassa ekyn kokouksessa 3. toukokuuta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut