Pääkaupunkiseudulla toimiva yritys myy väärennettyjä koronatestitodistuksia 70 euron hintaan. Asiaa on selvittänyt Yle.
Asiakkaille ei ainakaan kaikissa tapauksissa ole tehty lainkaan koronavirustestiä. Yle on nähnyt englanninkielisen todistuksen, joka maallikon silmin vaikuttaa uskottavalta, mutta on todennäköisesti väärennetty. Siinä on asiakkaan nimi, tieto negatiivisesta testituloksesta ja allekirjoitus.
Todistuksessa on myös pääkaupunkiseudulla toimivan yrityksen nimilogo sekä yhteystiedot.
Väärennettyjä negatiivisia koronatestitodistuksia on Ylen lähteen mukaan myyty useille henkilöille. Ylen haastattelema henkilö kertoo, että tieto koronatestitodistusten myyjästä kulkee tuttavalta toiselle. Kaveripiirissä jaetaan puhelinnumeroa, johon soittamalla asia etenee.
Ylen haastatteleman henkilön mukaan todistuksen ostajalta kysyttiin puhelimessa henkilötiedot ja samalla sovittiin tapaamisen kellonaika, paikka ja todistuksen hinta.
Lyhyessä tapaamisessa raha ja todistus vaihtoivat omistajaa. Ylen lähde kertoo, että koronavirustestissä käymistä ei keskustelussa mainittu sanallakaan.
Todistuksille on kysyntää, koska useat maat vaativat matkustajilta negatiivisen testituloksen, jotta ulkomaan lennolle pääsee. Todistusta voi tarvita myös työssäkäynnin vuoksi. Osa työnantajista voi vaatia todistuksen esimerkiksi ulkomailta saapuvalta työntekijältä.
Yritys myy väärennetyiksi epäiltyjä testitodistuksia huomattavasti yksityisiä terveydenhuoltoalan yrityksiä halvemmalla hinnalla. Yrityksen edustajat kiistävät Ylelle väärennyksen.
Yksityisten palvelujen antajien rekisterin (Valverin) mukaan yrityksellä ei ole yksityisen terveydenhuollon lupaa.
Ylen mukaan myös yrityksen nettisivujen henkilöstö vaikuttaa keksityltä. Esimerkiksi konsultoivana lääkärinä esitellään henkilö, jota ei löydy sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteristä JulkiTerhikistä.
Viranomaisten mukaan testitodistuksia tarjoavan yrityksen toiminta vaikuttaa rikolliselta, Yle kertoo.
Julkisella puolella testi tehdään vain oireisille ja altistuneille, joten matkalle lähtö tai työ ei riitä testaamisen syyksi. Monien sairaanhoitopiirien alueella koronavirustestistä ei saa minkäänlaista todistusta.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) tekemästä koronatestin tuloksesta on voinut ladata sähköisen todistuksen helmikuun lopusta lähtien.
Sitä ennen ainoa laillinen vaihtoehto todistuksen saamiseksi oli maksaa testistä ja todistuksesta jopa 300 euroa yksityiselle toimijalle, kertoo Yle.