Koronatartuntojen määrä Espoossa edelleen laskussa, rokotettuja noin 62 000

Maltti: Rokotettujenkin noudatettava rajoituksia.

Rokotteet annetaan kahdella eri rokotuskerralla. Toinen eli tehosterosterokote annetaan noin 12 viikkoa ensimmäisen piikin jälkeen. Arkisto/Anneli Tuominen-Halomo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Espoossa todettujen koronatartuntojen määrä on ollut laskusuunnassa reilun kuukauden ajan. Espoon perusturvajohtaja Sanna Svahn kuitenkin toteaa, että määrät ovat pienentyneet hitaasti.

Viime viikolla esimerkiksi torstaina todettiin 45 tartuntaa. Perjantain lukema oli 20, lauantain 31 ja sunnuntain 21.

– Tähän asti rajoituksia on purettu maltillisesti. Nyt täytyy muistaa pitää sitkeästi kiinni rajoitusten noudattamisesta, jotta tilanne ei pahene, Svahn muistuttaa.

Hän korostaa, että muihin on edelleen pidettävä etäisyyksiä eikä pidä kokoontua isoihin porukoihin.

– Samat rajoitukset koskevat myös jo rokotettuja, perusturvajohtaja toteaa.

Espoossa on tähän mennessä rokotettu noin 62 000 henkilöä. Rokotteita on annettu kaikkiaan lähes 68 000, koska noin 6 000 on saanut jo toisenkin rokotteen.

– Espoolaisia on noin 300 000, joten vasta pieni osuus on rokotettu. Yli 70-vuotiaista noin 90 prosenttia on rokotettu. Yli 60-vuotiaistakin yli 60 prosenttia.

Svahnin tietojen mukaan rokotukset ovat sujuneet Espoossa hyvin ja ilman järjestyshäiriöitä.

Nyt Espoossa ovat rokotusvuorossa tänä vuonna 55 vuotta täyttävät ja tätä vanhemmat asukkaat sekä riskiryhmiin kuuluvat espoolaiset.

Tällä viikolla Espooseen saadaan aiempaa enemmän Pfizer-Biontechin rokotetta. Se ei kuitenkaan suuremmin vaikuta rokotettavien määrään.

– Suomessa on parhaat asiantuntijat, joiden sanaan on syytä luottaa. Espoossa noudatetaan THL:n linjauksia. Niiden mukaan sekä Astra Zeneca on turvallinen yli 65-vuotialle. Heille sitä annetaan.

Ensi viikosta eli 3. toukokuuta lähtien 65–69-vuotiaat espoolaiset voivat valita kumman rokotteen ottavat. Valinnan voi tehdä rokotuspisteellä.

– Itseäni harmittaa, jos Astra Zenecaa jää käyttämättä. Se ei kuitenkaan ole menossa hukkaan, koska sen säilöntäaika on kesään asti. Jos sitä jäisi yli, täytyy seurata, mitä THL sanoo. Onko ryhmiä, joille sen voi antaa.

Ensi viikosta lähtien peruskoulun yläluokkien ja toisen asteen oppilaiden on määrä palata kouluun. Samoihin aikoihin vapautuvat myös alle 20-vuotiaiden sisäharrastukset.

– Muut rajoitukset ovat yhä voimassa, Svahn painottaa.

Koronan ilmaantuvuusluku on laskenut Espoossa. Se on nyt 134. Kahden edellisen viikon aikana koronan ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden oli 145.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut