Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sisätilat avautuvat nuorten harrastuksille, myös koulut palaavat lähiopetukseen – suositus rajoitetuista kokoontumisista on silti voimassa vappunakin

Vuonna 2001 syntyneille ja sitä nuoremmille avataan pääkaupunkiseudulla ohjattua harrastustoimintaa sekä nuorisotiloja rajoitetusti ensi maanantaista lähtien.

Samaan aikaan myös peruskoulun 7.-10. -luokkalaiset ja toinen aste siirtyvät lähiopetukseen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä noudatti tiistaina aiempaa linjausta eli lapset ja nuoret ensin -periaatetta, johon alueella on rajoitusten purkamisessa sitouduttu.

Nuorisotilat avataan pääkaupunkiseudulla rajoitetusti 3. toukokuuta. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa.

Nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä. Lisäksi osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan.

Koordinaatioryhmä linjasi myös, että kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, 12-vuotiaiden ja sitä nuorempien lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät edelleen suljettuina 16. toukokuuta saakka. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja ja museoita.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että suositusta lähikontaktien rajoittamisesta perheen tai pysyvyydeltään perheeseen rinnastettavien läheisten välille jatketaan 16. toukokuuta saakka.

Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei edelleenkään suositella järjestettäväksi. Tämä koskee myös vapunaikaa, jolloin on tärkeää, ettei lähikontaktien rajoittamisessa lipsuta, koordinaatioryhmä muistuttaa.

Koordinaatioryhmä linjasi lisäksi, että voimassaolevia suosituksia etätyöstä ja kasvomaskien käytöstä jatketaan alueella toistaiseksi.

Rajoitusten purkaminen pääkaupunkiseudulla jatkuu edellyttäen, että epidemiatilanteen kehittyminen alueella jatkuu hyvänä.