Samalla seudulla on tapahtunut jo kaksi onnettomuutta. Muutama viikko sitten pyörällä kulkenut ala-kouluikäinen lapsi kuoli, kun hän jäi kuorma-auton alle.
12-vuotias poika ja henkilöauto kolaroivat Jupperin koulun lähistöllä maanantaina.
Mio Ruuth tuli kaverinsa kanssa koulun suunnasta kevyen liikenteen hiekkatietä pitkin. Samaan aikaan henkilöauto ajoi Veininkadun suunnasta päättyvälle Mustarouskulle.
– Kun huomasin vasemmalta tulevan auton, painoin jarrun pohjaan. Pyörä ei ehtinyt pysähtyä vaan se kääntyi poikittain ja osui auton oikeaan kylkeen, viidesluokkalainen kertaa maanantain tapahtumaa.
Ruuthin mukaan auto ei ajanut kovaa, mutta hän ei selvinnyt ilman loukkaantumista.
– Tipuin pyörän päältä ja otin pudotessani vastaan vasemmalla kädelläni. Auto ajoi käteni päälle ja pysähtyi siihen ehkä noin viideksi sekunniksi. Sen jälkeen auto ajoi eteenpäin käteni päältä.
Mio Ruuth arvelee, ettei auton kuljettaja oikein tajunnut tilannetta.
Ei ole tietoa, miten hyvin käsi parantuu.
– Tuolla hetkellä ei vielä tuntunut kovin pahalta. Kipu tuli vasta jonkin ajan kuluttua.
Ruuthin mukaan kuljettaja pysähtyi, ja hän kertoi autolla yksin liikkuneelle miehelle, mitä oli tapahtunut.
– Soitin hätäkeskukseen ja sen jälkeen äidilleni. Peukalo ja etusormi sojottivat, joten minun piti laittaa ne ensin paikoilleen, jotta pystyin soittamaan.
Ruuth kertoo, että auton kuljettaja kuvasi tässä vaiheessa autoonsa tulleita vaurioita.
Jonkin ajan kuluttua paikalle tulivat sekä ambulanssi että poliisi. Poika sai kipulääkettä ja hänet kuljetettiin Jorviin.
Pojan äiti Maija Ruuth kuvailee tilannetta näin:
– Jorvista ajoin lapsen uuteen lastensairaalaan, koska Jorvissa tällaista ei pystytty leikkaamaan. Uuden ambulanssikyydin saamiseen olisi kulunut hoitajan mukaan mahdollisesti tunteja. Kun ajoin sinne itse, matkaan meni 20 minuuttia.
Hän kertoo, että pojan vasemmassa kädessä on useita luumurtumia ja kudosvaurioita.
– Jouduimme odottamaan leikkausta seuraavaan aamuun asti sairaalan osastolla. Onneksi heti aamulla taitava käsikirurgi pääsi leikkaamaan Mion käden, Maija Ruuth sanoo.
– Ei ole tietoa, miten hyvin käsi parantuu. Mio on aktiivinen poika ja harrastaa muun muassa pianon soittoa ja pyöräilyä. Toivottavasti käsi paranee ennalleen.
Maija Ruuth pitää risteystä todella vaarallisena paikkana. Hän tietää, että hiekkatietä pitkin kulkee paljon lapsia myös koulupäivän aikana.
Hän ihmettelee sitä, miten välinpitämättömiä aikuiset ovat. Poika oli kertonut hänelle, että koulun opettaja meni kolaripaikan ohi ennen kuin ambulanssi oli ehtinyt paikalle. Silti opettaja ei jäänyt paikan päälle.
– Mitään ei olisi tapahtunut, jos olisin ollut paikalla muutamaa sekuntia myöhemmin. Pienestä on kiinni, Mio tuumii.
Maija Ruuth kertoo, että poliisi soitti hänelle maanantai-iltana ilmoittaen avanneensa tutkinnan tapauksesta.
Muutama viikko sitten Lähderannassa tapahtui kuolemaan johtanut onnettomuus, kun alakouluikäinen lapsi jäi kuorma-auton alle. Polkupyörällä liikkunut lapsi oli pyöräillyt suojatielle vihreän valon palaessa. Samaan aikaan myös kuorma-autolle oli palanut vihreä valo.