Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helinä Rautavaaran museo avannut jälleen ovensa – näyttelyssä seurataan ihmisiä ilmastonmuutoksen äärellä

Entressen kauppakeskuksessa toimiva Helinä Rautavaaran museo on jälleen avannut ovensa. Museossa on meneillään Veden varassa – ihmisiä ilmastonmuutoksen äärellä -näyttely, jonka esilläoloaikaa on pidennetty 3. lokakuuta asti.

Näyttelyssä esitellään ilmiöitä, jotka kertovat veteen liittyvän hydrologisen kierron muutoksista, jotka puolestaan vaikuttavat luonnonantimia keräileviin ja pyynnistä eläviin yhteisöihin.

Indonesian, Malesian ja Filippiinien merialueilla elävä bajau-kansa, Nepalin rinteiden rautet, Intian itärannikon asukkaat sekä perheiden vesi- ja ruokaturvasta vastaavat naiset näkevät ilmastonmuutoksen seuraukset omassa elämässään. Elinkeinot muuttuvat, keräily-, metsästys- ja kalastusalueet kaventuvat. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät kuitenkin myös kekseliäinä uusien myyntituotteiden kehittämisenä ja lisääntyneenä tietoisuutena omista oikeuksista.

Valokuvaaja Vargha Bahagirin kuvat, kehitysmaiden ympäristöjärjestöjä tukevan Siemenpuu-säätiön tarinat ja museon veteen liittyvä esineistö kertovat ihmisten elämästä muuttuvan ilmaston keskellä.