Työssä kehittyminen nousi kärkeen, kun laajassa tutkimuksessa kysyttiin työhön omistautumisen voimavaroja. Se oli tärkeämpi työn imun lähde kuin työn itsenäisyys.
Ammattiryhmien välillä vastauksissa oli vain pientä vaihtelua.
– Pyydän usein työpaikoilla ja seminaareissa ihmisiä arvaamaan, mikä on kunkin alalla tärkein voimavara. Kukaan ei koskaan veikkaa työn kehittävyyttä! Sen merkitys työn imulle on yllätys niin tutkijoiden parissa kuin eri ammattiryhmissä, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksen tiedotteessa.
Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa, johon liittyy tarmokkuuden, omistautumisen ja uppoutumisen kokemuksia.
Työterveyslaitoksen tutkimuksessa vertailtiin kahdeksaa työn imua tunnetusti vahvistavaa työn voimavaraa.
Mukana oli noin 11 500 työntekijää ja 87 työpaikkaa, joista tarkasteltiin yhtätoista ammattiryhmää. Näitä olivat lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, pankki- ja vakuusalan työntekijät, vartiointi- ja turvallisuusalan työntekijät, tutkijat, sihteerit ja assistentit, tukitoimintojen työntekijät, museo- ja kirjastotyöntekijät sekä esihenkilöt ja johtajat.
Vertailuun otetut kahdeksan voimavaraa jakautuivat kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suuri merkitys niillä oli työntekijöiden työn imulle.
Tärkeimmät voimavarat olivat työn kehittävyys ja monipuolisuus, oman työn tulosten näkeminen ja yhteisöohjautuva tiimi.
Tärkeysjärjestyksessä seuraavana tulevat palveleva johtaminen sekä oikeudenmukaisuus.
Vähiten vertailuun valituista voimavaroista työn imuun vaikuttivat ystävällisyys työpaikalla, työn itsenäisyys ja työroolien selkeys.
– Monille on varmasti yllätys, että työn itsenäisyys ei ole tämän korkeammalla. Työelämässä puhutaan paljon yksilön itseohjautuvuudesta, mutta se on kaksiteräinen miekka. Itsenäisyys tarkoittaa aina myös vastuuta. Silloin kun työntekijä vastaa yrittäjämäisesti omasta tontistaan, työhön liittyy esimerkiksi aikataulupaineita, jotka tekevät siitä sitovaa, Hakanen kertoo.
Eri ammattiryhmien välillä päätulokset olivat yhteneväiset, vaikka mukana oli useita sosioekonomisia ryhmiä.
Ammattiryhmien väliset erot työn imun tasoissa eivät olleet suuria, mutta vähiten työn imua koettiin it-alan ja suojelu- ja vartiointialan töissä. Myös tutkijoilla työn imu oli keskimääräistä alhaisempaa.
Hakasen mukaan näyttää siltä, että esimerkiksi työn kehittävyys on universaalisti tärkeä voimavara, joka ei ole riippuvainen ammatista.
– Se, että työ on tekijälleen sopivan haastavaa, kiinnostavaa ja siinä voi oppia ja kasvaa, tekee työstä mielekästä pitkälläkin aikavälillä. Se myös suojaa tylsistymiseltä ja työuupumukselta.
Voimavaroihin liittyi pientä vaihtelua ammattiryhmittäin. Esimerkiksi oikeudenmukaiset käytännöt olivat tärkeämpiä johtajille kuin muille ammattiryhmille.