Koronaluvut laskevat Espoossa hitaasti – liika huolettomuus voi aiheuttaa takapakkia

Kevät: Isoja juhlia ei koronan varjossa voi suunnitella.

Koronatestiin pitää edelleen hakeutua pienistäkin oireista. Arkisto / Sirpa Repo

Anneli Tuominen-Halomo

Covid-19-taudin ilmaantuvuus on painunut Espoossa alle sadan ja on nyt 90,1. Lasku on kuitenkin hidasta. Ilmaantuvuusluku tarkoittaa 14 päivän kuluessa todettujen koronatautitapausten määrää 100 000 asukasta kohti.

Tähän mennessä yhteensä 9 011 espoolaista on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Heidän tartuntansa on varmistettu laboratoriossa.

Viimeisen neljän viikon aikana sairastuneita on todettu eniten (33 prosenttia) alle 18-vuotiaiden ikäryhmässä.

Perusturvajohtaja Sanna Svahnin mukaan uusia tautitapauksia on tullut edellisen viikon aikana 106. Viime sunnuntaina tilastoitiin 11, lauantaina 10 ja perjantaina 20 koronatartuntaa. Tautiin on kuollut 64 espoolaista. Näistä yksi kuolemantapaus todettiin loppuviikolla.

Espoossa koronatestejä tehdään tällä hetkellä 1 000–1 300 testin päivävauhtia. Positiivisten testien osuus on nyt 1,5 prosenttia.

Ensimmäisen rokotteen on saanut noin 99 000 espoolaista ja toisenkin rokotteen noin 12 000 espoolaista. Lisäksi rokotteita on annettu työterveyshuollossa.

– Rokotteita tulee nyt noin 15 000 kappaletta viikossa. Ensi viikolla avataan ajanvaraus 35–39 -vuotiaille ja heidän rokottamisensa alkaa viikolla 23, Svahn kertoo.

Ylioppilas- ja muut valmistujaisjuhlat lähestyvät, mutta Sanna Svahn kehottaa suunnittelemaan vain hyvin pienimuotoisia juhlia.

– Kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa toukokuun loppuun. Rajoituksia löysätään, jos niitä voidaan löysätä. Tällä viikolla saataneen uusia ohjeita, Svahn sanoo.

Turvaväleistä ja hygieniasta on edelleen pidettävä huolta ja koronatestiin on hakeuduttava pienistäkin oireista.

Juttua muokattu kello 16.18. Poistettu viime vuoden toukokuun lopun ilmaantuvuusluku.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut