Vaalit: Enemmistö Länsiväylän vaalikoneeseen vastanneesta kokoomuksen ehdokkaasta on yksityistämisen kannalla. Demareista 91 prosenttia vastustaa yksityistämistä.
Espoolaiset kuntavaaliehdokkaat saivat Länsiväylän vaalikoneessa vastattavaksi väittämän ”Kuntani palveluja pitää siirtää entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettaviksi”.
Yli puolet, 55,18 prosenttia espoolaisista vastaajista ei lähtisi yksityistämään palveluja nykyistä enempää. 36,15 prosenttia olisi valmis yksityistämään lisää.
Monet vastaajat muistuttavat, että palvelujen yksityistäminen vaatii resursseja ja osaamista sekä palveluiden hankintaan että niiden laadun valvontaan.
Kokoomuksen vastanneista ehdokkaista liki kolme neljännestä on palvelujen yksityistämisen kannalla. Hieman yli 10 prosenttia kokoomuslaisista ei osaa sanoa kantaansa.
– Menoerittäin tulee tarkastella, millä tuotantotavalla syntyy laadukkain ja kustannustehokkain toimintamalli, ottaen huomioon palveluita käyttävien kuntalaisten arjen kokemukset ja tarpeet ja toisaalta kuntatalouden tehokkuustavoitteet, Kai Kaasalainen (kok) kirjoittaa vastauksessaan.
– Ihmisen kannalta oleellista on palvelujen laatu ja saatavuus, eli että palvelut ovat toimivia ja ettei niitä joudu jonottomaan, kirjoittaa Tiina Thure-Toivanen (kok).
SDP:n ehdokkaiden kanta on selvä: hieman yli 91 prosenttia vastaajista ei lähtisi yksityistämään palveluja. Samoilla linjoilla ovat vasemmistoliittolaiset, joista liki 94 prosenttia vastustaa yksityistämisen lisäämistä.
– Palvelujen siirtäminen yksityisille yrityksille ei takaa palvelujen laatua eikä aina edes palvelujen edullisuutta kunnalle, Johanna Huttu (sd) näkee.
– Kunnan pitää olla palvelujen ensisijainen tuottaja. Joissakin tapauksissa yksityiset yritykset voivat olla täydentämässä palveluja, Riikka Ahonvala (sd) perustelee.
– Julkiset palvelut rakennetaan ihmisille eikä yritysten voitontavoittelua varten, Marja Koskenalho (vas) huomauttaa.
70 prosenttia perussuomalaisten vastaajista ei innostu yksityistämisestä. Toisaalta 28 prosenttia vastaajista siirtäisi enemmän palveluja yksityisten yritysten tuotettaviksi. Näkemyserot puolueen sisällä ovat isoja.
– Monesti yksityinen toimija toimii tehokkaammin kuin julkinen, Teemu Lahtinen (ps) kiteyttää.
Vihreillä hajonta on suurempaa. Vastaajista noin 68 on väittämästä eri mieltä ja noin 20 prosenttia samaa mieltä. Liki 11 prosenttia vihreistä vastaajista ei osaa sanoa kantaansa. Moni vihreistä sanoo, että asiaa pitää harkita tapauskohtaisesti ja että laadun valvontaan pitää kiinnittää huomiota.
– Espoossa on pitkät jonot useisiin eri palveluihin ja niin kauan, kun Espoo ei pysty itse täyttämään palveluiden tarvetta, on syytä ostaa ne yksityiseltä sektorilta, Aleksi Vesala (vihr) toteaa.
Hieman yli puolet kristillisdemokraattien ehdokkaista on eri mieltä siitä, että Espoon palveluja pitäisi siirtää enemmän yksityisten yritysten tuotettaviksi. Moni asettui myös yhteistyön kannalle.
Keskustassa mielipiteet hajoavat melko paljon. Yksityistämisen lisäämistä kannattaa noin 30 prosenttia vastaajista.
– Ulkoistaminen ei ole mikään itse tarkoitus, mutta ei ole kunnan oma tuotantokaan, Johanna Tikanmäki arvioi.