Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Prismat laajentavat aukiolojaan Espoossa ja lähiseudulla – nämä kaupat ovat kesällä auki ympäri vuorokauden

HOK-Elanto laajentaa kesän ajaksi Prismojensa aukioloaikoja. Prismat ovat kesäkuun alusta alkaen elokuun loppuun asti auki ympäri vuorokauden.

Espoossa muutos koskee Ison Omenan ja Sellon Prismoja. Olarin Prisma on jo entuudestaan ollut avoinna ympäri vuorokauden.

Pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla ympäri vuorokauden ovat avoinna Kaaren, Triplan, Itäkeskuksen, Hertsin, Malmin, Viikin, Jumbon, Tikkurilan, Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan Prismat.

Ketjujohtaja Anu Tuomaalan mukaan erityisesti pääkaupunkiseudulla laajojen aukioloaikojen kysyntä korostuu.

–  Pääkaupunkiseutu elää omassa sykkeessään. Asiakkaamme ovat osoittaneet, että hypermarketien laajoille aukioloajoille todella on kysyntää, Tuomaala toteaa tiedotteessa.

Entuudestaan ympäri vuorokauden auki olevia Prismoja ovat olleet Espoon Olarin, Kannelmäen Kaaren sekä Triplan, Itäkeskuksen ja Keravan Prismat.

Kokeilu aloitettiin ensimmäisenä Kannelmäen Prismasta loppuvuonna 2016. Onnistuneen pilotin jälkeen ympärivuorokautinen aukioloaika vakiintui Kannelmäessä normaaliksi aukioloajaksi.

Kokeilun aikana Prisma Kaaressa havaittiin, että öiseen aikaan ostettiin paljon valmisruokaa, nopeaa syötävää ja juomia, autoiluun liittyviä tarvikkeita ja miesten pukeutumiseen liittyviä tuotteita.

Tuomaalan mukaan nykyisin vastaavaa ilmiötä ei ole havaittavissa eikä yksittäiset tuoteryhmät enää korostu.

– Yöajan ostamisessa on menty eteenpäin vuoden 2016 tilanteesta, eikä stereotyyppisiä yöajan ostoksia juurikaan ole. Päivittäistavaraostoksilla käydään yhä enemmän myös öisin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asioida 8–16 -syklin puitteissa, Tuomaala toteaa tiedotteessa.

Henkilökunnan tekemän yötyön määrä tulee laajennettujen aukiolojen myötä lisääntymään. Tuomaalan mukaan säännöllisen yötyön tekeminen edellyttää työterveyden tekemää soveltuvuusselvitystä. Henkilökunnan toiveet ja soveltuvuus yötyöhön tullaan huomioimaan työvuorosuunnittelussa.

– Yötyö ei ole uusi konsepti ketjussamme. Työvuorosuunnittelu tullaan tekemään hyvässä hengessä työntekijöiden kanssa. Ketään tulla pakottamaan yövuoroihin. Aikaisempien kokeilujen tavoin uskon, että halukkaita on enemmän mitä meillä on tarjota vuoroja.