Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntosijoittajat ottavat entistä hurjempia lainoja – samaan aikaan ennustetaan jo hintojen laskua

Espoossa sijoitusasuntoa varten otettiin keskimäärin 148 000 euroa lainaa.

OP-pankin mukaan sijoitusasuntolainojen kysyntä oli alkuvuonna hurjassa kasvussa useissa kaupungeissa.

Espoossa lainahakemusten määrä kasvoi tammi–huhtikuussa 45 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Kovimmat kasvuluvut OP mittautti Kuopiossa ja Joensuussa, joissa kasvua oli lähes 80 prosenttia edellisvuoteen. Oulussakin kasvuprosentti oli lähes 70.

OP:n mukaan asuntojen halvemmat hinnat Itä- ja Pohjois-Suomessa ovat kääntäneet sijoittajien katseita kauemmas pääkaupunkiseudusta.

Keskimääräinen sijoitusasuntolaina oli alkuvuonna OP:n mukaan koko maassa noin 105 000 euroa. Keskiarvoltaan suurimmat sijoitusasuntolainat haettiin Helsinkiin (182 000 euroa), Espooseen (148 000 euroa) ja Vantaalle (119 000 euroa).

Kovaa nousua selittää osin se, että viime vuoden maaliskuussa Suomeen levinnyt koronaepidemia loi aluksi paljon epävarmuutta asuntomarkkinoille, ja kauppamäärät putosivat jopa kymmeniä prosentteja.

Lopulta asuntomarkkinat toipuivat koronasokista nopeasti, ja kaupankäynti vilkastui loppuvuonna jatkuakseen kuumana koko alkuvuoden 2021.

– Sijoitusasuntolainojen kysynnän kovia kasvulukuja selittävät osaltaan koronasta johtuneet epävarmuudet vuoden 2020 alkupuolella ja toisaalta myös kysynnän jo pidempään jatkunut yleinen kasvu, sanoo OP:n asumisen rahoituksesta vastaava päällikkö Satu Nurmi tiedotteessa.

Lukumääräisesti eniten sijoitusasuntolainoja haetaan OP:n mukaan edelleen Helsinkiin, jossa hakemusten määrä kasvoi tammi–huhtikuussa 32 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

OP:n mukaan asuntosijoittamisen suosio näkyy myös asuntojen hinnoissa. Yksiöt jatkoivat alkuvuonna kallistumistaan, vaikka vuokrien kasvuvauhti samanaikaisesti hiipui.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton mukaan vanhojen kerrostaloyksiöiden neliöhinnat nousivat koko maassa tammi–huhtikuussa 4,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Uusissa kerrostaloyksiöissä neliöhinnat nousivat peräti 7,9 prosenttia.

Kasvukeskuksista vanhat kerrostaloyksiöt kallistuivat eniten Espoossa, jossa neliöhinnat nousivat 14,5 prosenttia. Turussa neliöhinnat kallistuivat 12,7 prosenttia ja Tampereella 8,5 prosenttia.

– Kasvukeskuksissa yksiöiden neliöhinnat ovat omalla tasollaan. Helsingissä vanhojen kerrostaloyksiöiden keskiarvohinta on puhkaissut jo 7 500 euron rajan, Espoossa on menty 5 000 euron paremmalle puolelle, ja Vantaalla, Turussa sekä Tampereella liikutaan reilusti yli 4 000 euron lukemissa, kommentoi OP Kodin johtaja Lasse Palovaara tiedotteessa.

Hintojen nousu on ollut niin rajua, että markkinoilla on kuultu jo ensimmäiset varoitukset hintojen laskusta.

Samaan aikaan Tilastokeskuksen mukaan Helsingissä yksiöiden vuokrien kasvutahti hidastui tammi–maaliskuussa 0,5 prosenttiyksikköä, Espoossa ja Kauniaisissa 0,7 prosenttiyksikköä ja Vantaalla 0,6 prosenttiyksikköä.

OP:n mukaan sijoitusasuntolainan hakijoista tammi–huhtikuussa noin 37 prosenttia oli naisia, kun vastaava luku viisi vuotta sitten oli 32 prosenttia.

Naisten osuus hakijoista on kasvanut erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana.

Sijoitusasuntolainaa hakevien mediaani-ikä laski huhtikuussa 42 vuoteen, kun se vielä viisi vuotta sitten oli 45 vuotta.

LUE MYÖS:

Uudisasuntojen keskineliöhinnat kivunneet Espoossa jopa 9 000 euroon – "Asunnon arvo on yleensä noussut jo muuttohetkellä"

Nyt tuli varoitus asuntojen hintarallista – "Kannattaa varautua siihen, ettei välttämättä saa omiaan takaisin"