Juttu päivittyy
Pääkaupunkiseutu on palannut koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti juuri. Asiasta kertovat useat ryhmän jäsenet Twitterissä samansisältöisin tekstein. Ensimmäisenä julkaistui Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren twiitti.
Tähän asti alueella on oltu leviämisvaiheessa eli kolmiportaisen asteikon pahimmalla tasolla. Kiihtymisvaihe on asteikon keskimmäinen taso.
Kiihtymisvaiheeseen palaaminen tarkoittaa muun muassa sitä, että ravintolarajoituksia voitaneen löyhentää. Päätöksen tästä tekee hallitus. Kiihtymisalueen kunnissa ei enää ole voimassa sisätilojen tanssi- ja karaokekieltoa ja ravintoloiden aukioloajat ovat vapaammat.
– Nyt saadaan ravintolat ja tapahtumat laajemmin auki. Toivotaan, että asia ehtii vielä valtioneuvoston istuntoon ennen viikonloppua, kommentoi Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar Twitterissä.
Kiihtymisalueilla ravintolat saavat anniskella nyt kello 7–22 ja olla avoinna kello 5–23.
Leviämisvaiheen alueilla anniskeluravintoloissa saa anniskella kello 7–18 ja ne saavat olla auki kello 5–19. Muissa ravintoloissa alkoholia saa anniskella kello 7–20 ja aukioloaika on kello 5–21.
Tanssikielto ei koske ulkoterasseja sen enempää leviämis- kuin kiihtymisalueellakaan.
Päivitetty 10.6.202 kello 12.30: Muutettu aikamuotoja. klo 12.31: korjattu Vapaavuoren titteli pormestariksi. Kello 12.34: Lisätty Razmyarin kommentti. Kello 12.47: Lisätty tietoa ravintolarajoitusten eroista leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla. Kello 12.52: Lisätty tieto siitä, miten epidemian tasot luokitellaan. Kello 12.54: Lisätty maininta, että ravintolarajoituksista päättää hallitus ja muokattu jutun alkua niin, että asiasta kertoivat muutkin kuin Vapaavuori.