Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: "Ruotsinkielisiä kielikylpykouluja voisi olla enemmän Espoossa – ne edistävät kaksikielisyyttä"

Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kävi keskustelemassa espoolaisten aktiivien kanssa Haukilahdessa kuntavaaliviikolla. Heli Koivuniemi

Heli Koivuniemi

Haukilahden venesataman laidalla on lievää tungosta keskiviikkoiltapäivänä. Rkp:n ehdokkaat ja paikalliset aktiivit odottelevat paikalle puolueensa puheenjohtajaa ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ia. Espoossa Rkp:n kannatusluvut ovat vahvempia kuin Helsingissä ja Vantaalla.

Länsiväylän maaliskuussa 2021 teettämän vaaligallupin mukaan Rkp:n kannatus oli pudonnut 1,6 prosenttia vuoden 2017 kuntavaaleista. Huhti–toukokuussa kannatusprosentti oli hivenen noussut, ja on nyt 7,2 prosenttia. Helsingin Uutisten keväällä teettämien galluppien mukaan Rkp:n kannatus on pysytellyt 4,9 prosentissa ja Vantaan Sanomien gallupeissa kannatus oli alle 3 prosenttia.

Väki hiljenee kuuntelemaan ministeriään. Haastattelussaan Henriksson nostaa esille ruotsinkielisten aseman sekä palvelut, soten ja yhteishengen merkityksen.

– Ruotsinkielisten asemaa voi aina parantaa Espoossa. Asiat eivät hoidu itsestään, Anna-Maja Henriksson toteaa.

Hän muistuttaa, että mahdollisuus käydä koulua omalla äidinkielellään on perusoikeus.

– Samalla tavalla on perusoikeus saada varhaiskasvatusta suomeksi tai ruotsiksi.

Espoosta on pidettävä huolta yhdessä.

Espoossa olisi ruotsinkielisten palveluiden ohella Henrikssonin mukaan tilaa myös kielikylvyille. Kielikylpykoulu edistää hänen mielestään kaksikielisyyttä, ja on myös hyvä keino saada lapset oppimaan toista kieltä.

– Kielikylpykouluja voisi olla enemmän. Se on asia, mitä kannattaisi pohtia.

Sote-uudistukseen ja sen vaikutuksiin ihmisten arjessa suhtaudutaan Rkp:ssä Henrikssonin mukaan odottavaisin mielin.

– Espoossahan tarvitaan palveluita jokaisessa kaupunkikeskuksessa. Tietenkin sote-uudistus on sitä varten, että pidetään huolta siitä, että palvelut toimivat yhdenvertaisesti. Uudistustahan ei tehdä siksi, että haluttaisiin heikentää palveluita. Se on hyvä pitää mielessä.

Henriksson arvelee, että digitalisaation kehittyminen terveydenhuollossa on myös espoolaisten etu.

– Esimerkiksi, että ajanvaraukset voi tehdä kännykässä ja että testitulokset saa myös kännykkään. Uskon, että tällaisiin asioihin sote luo mahdollisuuksia.

Henriksson kehuu Espoota, joka sijaitsee pääkaupunkiseudun kyljessä ja jossa luonto ja palvelut ovat lähettyvillä.

– Täällä on kaikki edellytykset myös tulevaisuutta ajatellen. Espoossa on varmasti hyvä elää, mutta Espoosta on pidettävä huolta yhdessä. Päätökset on täälläkin tehtävä yhdessä. Palvelut on saatava toimimaan niin, että ne auttavat kaupunkilaisia heidän arjessaan.

Rkp:ssä pidetään tärkeänä, ettei kokonaisveroaste nouse.

– Siitä yritämme pitää huolta niin kansallisella kuin paikallisella tasolla.

Puolue on määritellyt Henrikssonin mukaan sydänasioikseen myös varhaiskasvatuksen, koulut ja vanhustenpalvelut.

– Kunnasta riippumatta. Niin myös Espoossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut