Taksiyhtiöltä uusi avaus: Ilmoittaa torjuvansa ilmastohaittoja Suomessa – ja Ugandassa

Ilmastopäästöt: Uuden yliopistotutkimuksen mukaan taksimatkojen kokonaispäästöt ovat Suomessa noin 50 000 CO2 tonnia vuodessa.

Täyssähkötaksit ovat vielä harvinaisia, mutta niitäkin liikenteessä jo näkee. Sami Lettojärvi

Mikko Välimaa

Valtakunnallinen taksikyytien välitysyhtiö 02 Taksi ilmoitti tällä viikolla alkavansa kompensoida kaikkien välittämiensä taksikyytien ilmastopäästöt.

Yhtiön mukaan ilmastokysymykset otetaan alalla vakavasti, ja taksien asiakkaat suosivat yhä useammin vähäpäästöisiä autoja.

Yhtiön operatiivinen johtaja Petteri Niemi sanoo tiedotteessa, että 02 Taksin käyttäjillä on jo jonkin aikaa ollut mahdollisuus valita kyytiä tilatessaan autoksi vähäpäästöinen vaihtoehto, jos sellainen on tarjolla.

Niemen mukaan vähäpäästöisyydelle on kysyntää.

– Jos katsotaan vaikkapa kumppaniyhtiömme Otaxin dataa, huomataan, että toukokuussa vähäpäästöisiä kyytejä valittiin yli kaksi kertaa enemmän kuin tammikuussa, Niemi arvioi tiedotteessa.

02 Taksi tekee yhteistyötä yli 40 paikallisen taksiyhtiön kanssa ympäri Suomen.

Yhtiön uusin avaus on lupaus kompensoida taksikyydeistä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.

Päästökompensaatio tehdään sijoittamalla ilmakehän kasvihuonekaasuja sitoviin tai vähentäviin hankkeisiin yhteistyössä hyvityspalveluita tarjoavan Nordic Offsetin kanssa.

Kompensaatiokohteiksi yhtiö on tälle ja ensi vuodelle valinnut suomalaisen hankkeen hiilidioksidin sitomisesta puutalorakentamiseen sekä puhtaampien keittimien hankkeen Ugandassa Afrikassa.

Niemen mukaan kompensointi on suoraviivaisin keino vaikuttaa taksialan päästöjen aiheuttamiin haittoihin.

Tampereen yliopiston tekemän laskelman yksittäisen taksimatkan keskimääräinen hiilidioksidi päästö on 0,97 kiloa.

Lukuun on päädytty käyttämällä 02 Taksin matkadataa, Traficomin avoimesta ajoneuvorekisteridatasta laskettua henkilö- ja pakettiautojen keskimääräistä päästöä sekä valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaisia taksien keskimääräismatkoja.

Tampereen yliopiston professori Heikki Liimatainen sanoo tiedotteessa, että analyysissä oli mukana yli 100 000 taksimatkan tiedot.

– Analyysi toi esiin Suomessa käytettävissä olevan avoimen ajoneuvorekisteridatan hyödyllisyyden, mutta toisaalta paljasti myös tarpeen saada jatkossa parempaa tietoa autojen toteutuneista päästöistä, jotta laskentaan sisältyviä epävarmuuksia voidaan vähentää. Oli myös ilahduttavaa nähdä aineistossa täyssähköautoja. Toivottavasti niiden osuus kasvaa ripeästi.

Tutkimusdatan perusteella Suomessa tehdään vuosittain noin 42 miljoonaa taksimatkaa. Niiden kokonaispäästöt ovat arviolta 50 000 CO2 tonnia.

Kuukaudessa taksialan päästöt ovat tilastojen mukaan noin 4167 CO2 tonnia.

Vertailun vuoksi yhden suomalaisen maatilan päästöt olivat Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan keskimäärin 319 CO2 tonnia vuonna 2018. Kaikista Suomessa vuodessa ajetuista taksimatkoista kertyi siis noin 157 maatilan keskimääräiset päästöt.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut