Politiikan tutkija ei usko perussuomalaisten maanvyörymävoittoon – "Valtakunnallisesti voi yltää 14 prosenttiin"

Mitä laiskemmin suomalaiset äänestävät, sitä paremmin pärjää kokoomus, sanoo dosentti Pertti Timonen.

Valtio-opin dosentti Pertti Timonen sanoo, että alhainen äänestysprosentti suosii kokoomusta kuntavaaleissa. Petteri Mäkinen

Mikko Välimaa

Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen arvioi, että kuntavaalien äänestysprosentti jää viime vaaleja alhaisemmaksi.

Timonen ennustaa, että vain noin 55 prosenttia äänioikeutetuista antaa äänensä sunnuntaina ratkeavissa vaaleissa.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa valtakunnallinen äänestysprosentti oli 58,8.

Selityksenä ennustelleen Timonen nostaa esille vaalien ajankohdan: kesällä järjestetyt vaalit eivät ole koskaan innostaneet suomalaisia uurnille.

– Monet ihmiset ovat jo kesämökeillä, Timonen sanoo.

Myös vaalipäivää edeltävä Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-avausottelu voi verottaa äänestysintoa. Suomen peli alkaa kello 19. Myöhäisillassa nähdään vielä toinen Suomen-lohkon ottelu, jossa vastakkain ovat Belgia ja Venäjä.

– Monella ihmiselle voi olla silmät ristissä valvotun yön jälkeen.

Äänestysintoa nostavia tekijöitä näissä vaaleissa voi olla aiempaa suurempi ehdokasmäärä sekä koronan takia tavallista pidempänä järjestetty ennakkoäänestys.

Tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä annettiin ennätyksellisesti liki 1,5 miljoonaa ääntä.

Äänestysprosentti oli ennakkoäänissä 32,9, kun se viime vaaleissa oli 26,6.

Vaalikamppailulle on antanut väriä perussuomalaisten kova gallup-kannatus.

Puolue on mittauttanut noin 18 prosentin kannatuslukemia sekä Ylen että Helsingin Sanomien kuntavaaligallupeissa.

Mikäli äänestysinto jää matalaksi, voi gallupien povaama maanvyörymävoitto jäädä puolueelta saavuttamatta. Timonen veikkaa, että perussuomalaisten valtakunnallinen kannatus voi jäädä 14 prosentin tienoille.

– 14–15 prosenttia on puolueelle tietysti kova nousu, kun takana on viime vaalien tulos 8,7 prosenttia, Timonen huomauttaa.

Alhaisen äänestysprosentin lisäksi PS:n kannatusta voi sulattaa miesten laiska äänestäminen. Se näkyi jo vaalien ennakkoäänestyksessä, jossa naiset kävivät miehiä ahkerammin uurnilla.

– Pitää muistaa, että perussuomalaiset on miesten suosima puolue. Viime kuntavaaleissa miesten äänestysinto oli neljä prosenttiyksikköä alhaisempi kuin naisten, Timonen sanoo.

Gallupeissa alaspäin valuneen SDP:n osakkeita vaaleissa voi nostaa eläkeläisten äänestystarmo. Eläkeläiset äänestävät vaaleissa innokkaammin kuin nuoret.

Espoossa kuntavaalien ennakkoasetelmaa hallitsee Timosen mukaan kokoomus, joka säilyttänee ylivoimaisen ykkösasemansa. Viime kuntavaaleissa kokoomus rohmusi 33, prosenttia äänistä, vaikka menettikin kannatustaan vihreille.

Mitä alhaisemmaksi äänestysinto jää, sitä paremmin kokoomus pärjää, Timonen sanoo.

Espoossa äänestysprosentti jäi viime vaaleissa 60,1:een.

Kauniaisissa se äänestysprosentti oli 74,8 ja Kirkkonummella 61,7.

Iso kysymysmerkki Espoossa on Timosen mukaan Timo Soinin (sin.) jäljiltä jaettavat tuhannet äänet.

Vuoden 2017 vaaleissa Soini keräsi yhä 4 087 äänen potin, mikä oli toiseksi suurin saalis kokoomuksen Kai Mykkäsen (4 518 ääntä) vanavedessä.

– Menevätkö Soinin äänet nyt perussuomalaisille, sitä en osaa sanoa. Se on korttitermein ilmaistuna pimeä kortti.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut