Nyt on erikoinen varoitus Prisman katolla – "Saimme asiakkailta palautetta siitä, että syöksyilevät kohti"

Pesää puolustaessaan lokit huutavat ja saattavat syöksyä kohti, jos ihminen kulkee liian läheltä. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Iso kyltti on viime päivinä varoittanut Olarin Prisman kärrykatoksen päällä pesivistä lokeista.

– Lokkien pesiminen on meillä joka kesäinen ilmiö. Täällä on lokkiyhdyskunta, jonka linnut pesivät Prisman ja läheisten kerrostalojen katoilla, Prisma-johtaja Juha Itkonen kertoo.

– Tänä vuonna jouduimme laittamaan isomman varoituskyltin, koska saimme asiakkailta palautetta siitä, että lokit syöksyilevät kohti.

Itkonen kertoo soittaneensa monille viranomaisille selvittäessään, miten asiassa voi toimia.

– Ely-keskus voi myöntää poikkeusluvan pesän poistamiseen, jos lokit ovat vaaraksi asiakkaille. Tältä kesältä tilanne alkaa olla kuitenkin ohi.

– Nyt on mietittävä, millä keinolla lokkien pesiminen kärrykatoksen päällä voidaan ensi kesänä estää.

Tänä kesänä Prisman kattoparkin kärrykatoksen päällä on ollut 1–2 pesää. Poikasia tuli ilmeisesti kolme. Prisman liepeillä asuvaan lokkiyhdyskuntaa kuuluu arviolta parikymmentä lintua. Siihen kuuluu muun muassa kalalokkeja.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut