Kolmea ihmistä Tammisaaressa purrut koira määrättiin lopetettavaksi – neljäskin kerta oli lähellä, mutta naapuri pakeni kuorma-auton hyttiin

Kuvituskuva. Arkisto / Sirkku Aalto

Kai Jauhiainen

4-vuotias ja 39 kiloa painava saksanpaimenkoirauros on purrut kaikkiaan kolmesti ihmistä Raaseporissa ja neljäskin kerta oli lähellä. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on nyt tuominnut tammisaarelaisen vuonna 1952 syntyneen miehen kolmesta eläimen vartioimatta jättämisestä 900 euron sakkoihin. Lisäksi oikeus tuomitsi koiran lopetettavaksi.

Ensimmäinen nyt oikeudessa ollut koiran hyökkäys sattui Tammisaaressa autohallin pihalla 9.4.2019. Naapuri poistui hallista kun vapaana ollut koira ryntäsi häntä kohti. Perääntyminen ei auttanut vaan koira puri naapuria reiteen. Haavat hoidettiin sairaalassa.

Toinen hyökkäys tapahtui 25.05.2020 leirintäalueella Raaseporissa kunnossapitotyöntekijöiden tauon aikana. He istuivat autoissa ja juttelivat keskenään. Koiranomistaja saapui alueelle ja hän laski koiransa irti. Samaan aikaan yksi työntekijöistä nousi autosta ja kumartui nostamaan maasta jotain. Koira hyökkäsi miehen kimppuun ja iski hampaansa miehen yläselkään. Koira roikkui hänen housuissaan, kunnes omistajan poika otti sen huostaansa. Purtu mies sai ison mustelman.

Kolmas hyökkäys sattui 22.9.2020 hallin edustalla Tammisaaressa. Irti pidetty koira hyökkäsi naapurissa asuvaa miestä kohti. Mies pakeni kuorma-auton hyttiin. Hyökkäys oli ilmeisen raju, sillä koira raastoi kuorma-auton maalia ja teippauksia niin reippaasti, että autoa piti korjata.

Vuonna 1952 syntynyt koiran tammisaarelainen omistaja tuomittiin kolmesta eläimen vartioimatta jättämisestä ja lisäksi ampuma-aserikoksesta. Miehellä oli hallussaan perintöaseena pienoiskivääri, mutta sille ei ollut lupaa.

Sama koira oli jo vuonna 2018 purrut ihmistä kerran ja mies oli asiasta tuomittu, joten syyttäjä vaati ihmisille ilmeisen vaarallisen koiran lopettamista.

Mies vastusti koiran lopettamista. Miehen mukaan hän on viime syksystä lähtien pitänyt koiraa aina kytkettynä.

Sakkojen lisäksi mies tuomittiin maksamaan 767 euroa korvauksia vaurioituneen kuorma-auton omistavalle yritykselle ja 400 euroa korvauksia kivusta alaselkään purrulle miehelle. Lisäksi hän joutuu korvaamaan uhrien oikeudenkäyntikulut.

Mies kertoi hankkineensa koiran hallivahdiksi. Koira on vuodesta 2018 lähtien kaikkiaan kolmasti purrut ihmistä ja neljäskin kerta oli lähellä. Oikeus muistutti, että kaikki puremiset eivät ole tapahtuneet hallin luona. Koira on hyökännyt yllättäen ilman, että koiraa olisi ahdistettu nurkkaan. Kyseistä koiraa voidaan oikeuden mukaan pitää vaarallisena. Oikeus moitti myös sen omistajaa siitä, että hänet on jo kerran aiemmin tuomittu eläimen vartioimatta jättämisestä ja silti hän on antanut koiran olla irrallaan.

Tuomio ei ole saanut lainvoimaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut