Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mansikkayrittäjän varma lupaus: Jussina saa marjaa Suomesta – yksi toive säiden haltijalle

Kesä: Kasteluvettä yhdelle mansikkahehtaarille menee 30 000 litraa per tunti.

Tänä vuonna ei tarvitse jännittää ehtiikö kotimaisesta mansikasta saada satoa juhannukseksi.

– Kyllä juhannuksena on mansikkaa myynnissä, lupaa Vuorelan mansikkatilan yrittäjä Teemu Nordberg ja toteaa, että mansikka kypsyy jopa liiankin nopeasti.

– Lämpö on nousemassa nyt sellaiseksi, että mansikka kypsyy ennen kuin on ehtinyt kasvaa kokoa. Toivon todella, että ensi viikon sääennuste ei pidä paikkaansa.

Liika lämpö ei ole kuitenkaan kypsyttänyt vain mansikoita.

– Kypsyin jo kaksi viikkoa sitten, huokaa Teemu ja täsmentää, että keskipäivän kuumuus on verottanut työtahtia.

Vuorelan tilalla on mansikkaa kahden kasvihuoneen ja reilun viiden peltohehtaarin verran. Yhdellä hehtaarilla kasvaa vajaa 30 000 mansikantainta.

Työpäivästä isoimman ajan vie kastelun hoitaminen.

Kasvihuoneissa sekä avomaalla mansikantaimien kastelu on automatisoitu. Vesi otetaan Maijanojasta, lisätään lannoite ja kuljetetaan tihkuvesiputkia pitkin taimille.

Automatisoidusta kastelusta huolimatta, työpäivästä isoimman ajan vie kastelun hoitaminen.

– Kasteluputkia on siirrettävä aamusta iltamyöhään ja kastelua valvottava. Kasteluvettä yhdelle mansikkahehtaarille menee 30 000 litraa per tunti.

Toisin kuin vuosi sitten, nyt ei tarvitse jännittää kuka mansikkasadon poimii.

– Aiemmilta vuosilta tutut poimijat Ukrainasta ovat osittain jo tulleet. Parhaaseen sesonkiaikaan, juhannuksesta elokuulle, tila työllistää 25–30 henkeä.

– Terveysviranomaisten kanssa olen käynyt läpi varautumissuunnitelman, koronatestit on tehty ja niitä tehdään edelleen säännöllisesti. Varmuuden varalta poimijat on jaettu ryhmiin siten, että ryhmät työskentelevät toisistaan erillään, kuvailee Teemu koronan johdosta tehtyjä toimenpiteitä.

Vuorelan tilan mansikkaa on myynnissä juhannustorilla ja suoraan tilalta. Suoramyynnin aukioloajoista Vuorelan tila ilmoittaa Facebook-sivuillaan.