Koronakriisin aiheuttamasta työttömyydestä palautuminen on edelleen hitainta Uudellamaalla.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely-keskuksen) kuntien alueella oli toukokuun lopussa yhteensä 109 376 työtöntä työnhakijaa, joista ilman työsuhdetta olevia oli 90 054 ja lomautettuja 19 322.
Työttömien kokonaismäärä laski 38 311 henkilöllä eli noin 26 prosenttia verrattuna vuotta aikaisempaan.
Uudellamaalla lasku oli koko maan alhaisinta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli toukokuun lopussa 12,4 prosenttia, joka on 4,6 prosenttiyksikköä vuotta aikaisempaa vähemmän.
Työttömiä työnhakijoita oli toukokuun lopussa 3 995 henkilöä vähemmän kuin edelliskuussa.
Toukokuussa ilman työsuhdetta olevien määrä nousi kuukautta aikaisempaan verrattuna 19 henkilöllä.
Ely-keskuksen mukaan työttömien työnhakijoiden lasku toukokuussa johtui suurilta osin lomautettujen määrän laskusta noin 17 prosentilla.
Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella yhteensä 11 273, mikä on runsaan kolmanneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi viime vuoden toukokuun lopusta 79 prosenttia yli 44 000 henkilöön.
Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli 20 606, mikä on 2 536 henkilöä eli yksitoista prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Uudenmaan TE-toimistoon toukokuussa ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrä nousi 56 prosenttia vuoden takaisesta. Avoimia paikkoja ilmoitettiin noin 25 000 eli liki 9 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.