Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kasvot edellä asfalttiin, kypärää ei luonnollisesti ole" – sähköpotkulaudalla toheloivat nuoret kuormittavat sairaalan päivystystä

Sähköpotkulaudalla onnettomuuksiin joutuneet ovat usein parikymppisiä päihtyneitä nuoria. Alkukesän aikana sähköpotkulaudoilla on sattunut lukuisia päivystyshoitoa vaativia onnettomuuksia.

Pelkästään Meilahden yhteispäivystyksessä hoidettiin toukokuun alun ja viime viikonlopun välisenä aikana 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta. Samalla ajanjaksolla hoidettiin 72 pyöräilyonnettomuudessa loukkaantunutta henkilöä.

– Sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneet ovat suhteellisen uusi potilasryhmä, joka kuormittaa terveydenhuoltoa. Esimerkiksi viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä neljännes Meilahden yhteispäivystykseen tuoduista pientraumapotilaista oli loukkaantunut sähköpotkulautaonnettomuudessa, kertoo tiedotteessa osastonlääkäri Kustaa Lehtonen Meilahden yhteispäivystyksestä.

Onnettomuuksiin joutuneet ovat useimmiten 20-vuotiaita nuoria, jotka lähtevät illanvietosta päihtyneinä kotiin sähköpotkulaudalla.

Liian suuri tilannenopeus ja päihtymisestä johtuva reagointikyvyn alentuminen johtavat törmäykseen tai kaatumiseen. Noin viidessä prosentissa onnettomuustapauksista kuljettaja on törmännyt toiseen henkilöön.

– Monesti sähköpotkulaudan eturengas jää johonkin jumiin ja kuljettaja kaatuu suoraan kasvot edellä asfalttiin. Kädet ovat ohjaustangossa ja niitä ei saada eteen. Kypärää ei luonnollisesti ole, Lehtonen kuvailee.

Vakavina vammoina on syntynyt aivoverenvuotoja sekä vaikeita leikkaushoitoa vaativia kasvojen luiden murtumia, kuten leukamurtumia.

Myös hampaiden murtumat ja irtoamiset sekä solisluun murtumat ovat tyypillisiä sähköpotkulautaonnettomuuden aiheuttamia traumoja. Lievimpiä vammoja ovat sormi- ja rannevammat sekä kasvojen haavat.

Lehtonen on kertonut Ylelle, että Meilahden yhteispäivystykseen lisätään henkilökuntaa sähköpotkulautaonnettomuuksien suuren määrän vuoksi. Varsinkin viikonloppuyöt ovat olleet päivystyksessä kiireisiä.

– Nämä kuormittavat myös ensihoitoa ja poliisia. Aika usein potilaat tuodaan meille ambulanssilla, Lehtonen sanoo Ylelle.