Yksi lyönti ratkaisi, kun huippugolffari Atthaya Thitikul, 18, päätyi asumaan Espooseen – "Jos olisin voittanut, en olisi nyt Suomessa. Parempi näin"

Golf: Nuori thaigolffari valitsi Suomen asuinpaikakseen Euroopan-kiertueen ajaksi.

EGS:n junnugolffarit seurasivat nuoren thaigolffarin Atthaya Thitikulin harjoituslyöntejä. Taustalla lyöntien onnistumista tarkkailee Thitikulin manageri Kanes Nitiwanakul. Heli Koivuniemi

Heli Koivuniemi

Juniorit seuraavat hiljentyneinä 18-vuotiaan ammattilaisgolffarin lämmittelyä Espoo Golfin lyöntiharjoitusalueella.

On oikeastaan sattumaa, että thaimaalainen Atthaya Thitikul on Suomessa. USA:n LPGA-kiertue jäi kiinni yhdestä lyönnistä. Thitikul hävisi lyönnillä Thaimaan LPGA-kiertueen kilpailussa voittajalle, joten hän osallistuu nyt Ladies European Touriin.

Nykyisten koronarajoitusten takia tukikohdan löytäminen Euroopasta ei ollut helppoa. Apu löytyi suomalaiselta Juha Ritvalalta, joka tunsi Thitikulin managerin Kanes Nitiwanakulin. Lopulta Thitikul pääsikin Suomeen.

Ammattilaisgolffareiden läsnäolo herättää suomalaiskentällä kiinnostusta sekä junioreissa että iäkkäämmissä pelaajissa.

– Haaveena Suomessa kaikilla aloittelevilla jääkiekonpelaajillakin on NHL, mutta realismi tulee vastaan hyvin pian, kun lajin on aloittanut, kentän laidalla Thitikulin harjoittelua seuraava EGS:n Bosse Backman kertoo ja toteaa, että sama pätee golfissa.

Thitikulille Suomen olosuhteet ovat oudot ja erilaiset. Lämpötila on viileä ja täällä tulee enemmän kuin Aasiassa, myös ruoho on erilainen kuin Thaimaassa.

Aasialaiset tytöt lähetetään maailmalle siinä toivossa, että he menestyvät golffareina. Yhden menestyminen herättää uskoa muissakin. Esikuvat eivät tule enää välttämättä Yhdysvalloista, vaan ovat yhä useammin aasialaistaustaisia.

Thitikulilla ei ole esikuvaa. Sellainen ei istu hänen maailmankatsomukseensa.

– Tavoitteeni on olla onnellisempi ihminen ja pelaaja. Keskityn itseeni, ja yritän jokaisen pelatun kierroksen ja päivän jälkeen olla parempi ihminen ja pelaaja.

Kehittyminen pelaajana on tärkeämpää kuin sijoitus maailmanranking-listalla. Hän ei ole moksiskaan siitä, että jäi lyönnin päähän voitosta, ja oikeudesta pelata maailman tavoitelluimmalla pelikiertueella Yhdysvalloissa.

– Jos olisin voittanut, en olisi nyt Suomessa. Oli parempi näin.

Golf on lajina kehittynyt huomattavasti. Nyt pelaajilta odotetaan oman kehon tuntemista ja hallintaa. Heidän on pidettävä huolta myös lihasvoimastaan. Siksi voimaharjoittelusta on tullut tärkeä osa harjoitteluohjelmaa.

Thitikul harjoittelee 4–5 tuntia päivässä pääosin yksin. Nykyteknologian avulla se on mahdollista. Valmentaja seuraa hänen edistymistään toiselta puolelta maapalloa ja antaa tälle etänä ohjeita.

Thitikulilla ei ole tiukkaa dieettiä. Yhtä raaka-ainetta hän välttää: sokeria.

– Syön pieniä annoksia pitkin päivää. Iltaisin en syö hiilihydraattipitoisia aterioita.

Eurooppa-kiertueella olisivat normaalioloissa mukana Atthayan perheestä ainakin isä. Se ei ollut tiukkojen koronarajoitusten takia mahdollista.

Neljä kuukautta kestävällä kiertueella lähiperheen läsnäoloa korvaavat manageri ja tulkki. Pelaamansa palkkiot hän välittää perheelleen.

Perheen taloudellinen tukeminen on Thitikulille yksi tärkeimmistä asioista – onnellisuuden lisäksi.

Suomesta Thitikul matkusti Tšekkeihin ja voitti juhannuksena pelaamansa ensimmäisen osakilpailun, Tipsport Ladies Openin. Voittosumma oli 30 000 euroa.

Thitikul on nuorin Ladies European Tourin voittaja. Voittonsa hän saavutti amatööripelaajana 14-vuotiaana, mikä oli historiallista. Sen lisäksi hän on nuorten olympialaisten kultamitalisti.

Pelaajana hänellä on kaksi tavoitetta: paikat USA:n LPGA-kiertueella ja olympialaisissa.

Golf kauppasuhteiden edistäjänä

Juha Ritvala on tehnyt aktiivista työtä Suomen ja Thaimaan golfyhteistyön kehittymisen eteen jo vuosia.

Hänen visionaan on kaupallisten suhteiden kehittäminen maiden välillä muun muassa golfin avulla.

– Thaimaa on noussut merkittäväksi golfmaaksi, ja kasvaa tulevaisuudessa. Siksi investoimme aikaa ja rahaa tämäntyyppiseen projektiin.

Ritvala toimii muun muassa harjoituskierrokselle mukaan liittyneen Janne Kasken managerina. Kaskella on sponsorina tunnettu thaimaalaisen suuryrityksen olutmerkki Singha. Ritvalan mukaan yrityksellä on mielenkiintoinen lähestymiskulma sponsorointiin.

– Singhan kanssa tehty sponsorointisopimus on elinikäinen. Singhalaisia voisi kutsua jopa perheeksi. Lopetettuaan ammattilaisuransa pelaajat saavat usein jopa työpaikan yrityksen palveluksessa.

Thaimaan golfmaajoukkueen piti tulla Ritvalan luotsaamana Suomeen harjoittelemaan ja pelaamaan Suomi–Thaimaa-golfmaaottelu, mutta korona sotki suunnitelmat. Tapahtuma siirtyi vuodella eteenpäin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut