Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Omakotitalon rakentaminen nielee yhä enemmän rahaa ja vie paljon aikaa – kannattaisiko sittenkin päätyä toiseen vaihtoehtoon?

Rakentaminen jatkuu vilkkaana eikä sen odoteta hiljenevän ensi vuonnakaan. Ilmiö näkyy jo rakentamisen raaka-aineiden hintojen nousuna ja työvoimapulana.

Omakotitalon rakentaminen tulee entistä kalliimmaksi.

– Omakotitalon rakentamisen kustannukset tulevat Suomessa kasvamaan entisestään. Jos rakentaa tai rakennuttaa itse talon, se tulee kalliimmaksi kuin käytetyn talon ostaminen, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen tiedotteessa.

Rantasen mukaan talohanke tulee myös lähes aina kalliimmaksi kuin rakennusurakkaan lähtiessä on laskenut.

– Rakennusbudjetit ylittyvät yleensä reippaasti, kymmenillä tuhansilla euroilla.

Hartiapankkirakentaminen on merkittävästi vähentynyt, sillä rakennusmääräykset edellyttävät alan pätevyyksiä, ammattitaitoa ja osaamista.

– Myös rakennusmateriaalit edellyttävät tekijöiltä osaamista. Sekin on tosiasia, ettei meillä ole enää samanlaisia kädentaitoja kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Eli itse tekemällä ei voi enää säästää kustannuksissa samalla tavalla kuin ennen, Rantanen toteaa.

Rakentamiseen liittyy myös monia käytännön haasteita, joiden suhteen kannattaa olla realisti jo haaveiluvaiheessa, Rantanen muistuttaa.

Esimerkiksi sopivan tontin, ammattitaitoisen rakennusporukan ja valvojan löytyminen voi vaatia paljon aikaa ja vaivannäköä.

Rakennusluvan saaminen voi kestää jopa kuukausia ja rakennusurakka vie paljon aikaa, vaikka rakennuttaisikin valmistaloa avaimet käteen -periaatteella.

– Siitä kun on löytänyt sopivan tontin, voi vierähtää jopa pari vuotta siihen, että pääsee muuttamaan valmiiseen uuteen taloon, Rantanen toteaa.

Vanhan omakotitalon voi saada samaan hintaan kuin kymmenen vuotta sitten, huomauttaa tiedotteessa Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

– Vaikka korona-aikana omakotitalojen hinnat ovat nousseet, on koko maan tasolla omakotitalojen hintakehitys ollut varsin tasaista jo kymmenen vuoden ajan.

Mikkosen mukaan tässä markkinatilanteessa hyvä vaihtoehto rakentamiselle voikin olla valmiin talon osto.

– Ennen rakentamispäätöstä kannattaa tutustua jo myynnissä oleviin omakotitaloihin ja katsoa, josko niiden joukosta löytyisi omia asumisen tarpeita vastaava talo. Tällöin muuttokin onnistuisi nopeammalla aikataululla, neuvoo Mikkonen.

Omakotitalon rakentamisaika on keskimäärin kuudesta kahteentoista kuukautta. Sinäkin aikana hinnat ehtivät nousta lisää, katsoo Jukka Rantanen.

– Kun ostaa valmiin omakotitalon, sen lopullinen kokonaiskustannus on helpompi laskea kuin rakennettaessa uutta taloa. Remontointi myös tulee yleensä selvästi edullisemmaksi kuin uuden talon rakentaminen.

Asunnot ovat pitkään myös tarjonneet hyvää suojaa inflaatiota vastaan, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana tämä ei ole enää pitänyt paikkaansa kaikkialla maassa.

– Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ovat nousseet inflaatiota nopeammin, toisin kuin monilla paikkakunnilla, sanoo Mikkonen.

Hän tähdentää, että asuntosijoittajan kannattaa olla tarkkana siitä, mistä sijoitusasunnon hankkii ja millä hinnalla.

– Oman kodin ostajalle asunnolla on myös käyttöarvoa, jonka merkitystä ei pidä väheksyä.