Miten korona-aika on muuttanut elämääsi? Suomalaisten kokemuksia kerätään nyt uuteen tutkimukseen

Viime vuonna vastaavaan tutkimukseen osallistui yli 150 000 ihmistä. Kuvituskuva Kai Skyttä

Tutkijat yli 40 maasta selvittävät, miten koronapandemia on vaikuttanut ihmisten elämään ympäri maailmaa.

Suomessa tutkimuksen aineistoa keräävät Turun yliopiston tutkijat.

Osallistu tutkimukseen tästä ja kerro, miten pandemiavuosi on muuttanut psyykkistä hyvinvointiasi tai käyttäytymistäsi ja miten suhtaudut koronarokotteisiin.

Tutkimus on jatkoa viime vuonna yli 150 000 ihmisen kokemuksia kartoittaneelle tutkimukselle, jonka tulokset osoittivat stressin, koronahuolen sekä luottamuksen hallitusten koronatoimiin olevan yhteydessä siihen, miten hyvin ihmiset noudattivat pandemian hidastamiseen tähtääviä ohjeita. Tutkimuksessa löydettiin myös merkittäviä maakohtaisia eroja.

Turun yliopiston tutkijat Jarno Tuominen ja Pilleriin Sikka vastaavat tutkimuksen toteutuksesta Suomessa.

Jarno Tuomisen mukaan viime vuonna yli 20 000 suomalaista vastasi kyselyyn.

– Tulokset osoittivat suomalaisten kokevan muita eurooppalaisia vähemmän stressiä ja enemmän luottamusta hallituksen koronatoimia kohtaan, Tuominen toteaa Turun yliopiston tiedotteessa.

Hänen mukaansa ensimmäisten koronakuukausien aikana ihmiset olivat pääasiallisesti huolissaan Suomen taloudesta sekä omasta ja läheistensä terveydestä.

Jatkotutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, millainen vaikutus yli vuoden kestäneellä koronapandemialla on ollut.

Tutkimukseen toivotaan osallistuvan mahdollisimman monen suomalaisen.

– On erittäin kiinnostavaa ja arvokasta saada nähdä, miten ihmisten asenteet, käyttäytyminen ja psyykkinen hyvinvointi ovat muuttuneet tämän haastavan vuoden aikana. Tämä tutkimus auttaa varautumaan tuleviin kriisitilanteisiin erityisesti ihmisten psykologisten tarpeiden näkökulmasta, Sikka toteaa tiedotteessa.

Kysely kestää 15–30 minuuttia, ja se on täysin anonyymi, eli henkilö- tai tunnistetietoja, kuten nimeä tai IP-osoitetta ei kerätä. Tulokset julkaistaan tieteellisissä aikakauslehdissä, ja aineisto jaetaan avoimesti siten, että kaikki kiinnostuneet tutkijoista maallikoihin ja toimittajista poliitikkoihin saavat tiedon käyttöönsä.

Tutkimuksen ensimmäisen osan tulokset on julkaistu vertaisarvioiduissa tiedelehdissä Royal Society of Open Science ja Scientific Data.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut