Iso Omena ylsi niukasti Espoon kärkikauppakeskukseksi ja ohitti Leppävaarassa sijaitsevan, toiseksi sijoittuneen kauppakeskus Sellon.
Matinkylässä sijaitseva kauppakeskus Iso Omena nousi vuonna 2020 myynniltään Espoon suurimmaksi ja koko maan toiseksi suurimmaksi kauppakeskukseksi, selviää Cityconin tuoreesta tiedotteesta. Kauppakeskuksen viime vuoden tulokseen vaikutti tiedotteen mukaan olennaisesti päivittäistavarakaupan laaja tarjonta.
Päivittäistavarakauppa jatkaa kauppakeskuksessa vahvana tulevinakin vuosina, sillä Kesko ja HOK-Elanto ovat solmineet pitkät jatkosopimukset Isoon Omenaan, kerrotaan tiedotteessa.
Isossa Omenassa on Suomen suurimmat päivittäistavarakaupan toimijat K-Citymarketin, Lidlin ja Prisman. Nopeaa asiointia varten löytyvät K-Market ja Alko.
Päivittäistavarakaupan osuus on lähes kolmanneksen, eli 27 prosenttia Ison Omenan yli 100 000 neliön vuokrattavasta pinta-alasta.
– Nyt solmitut jatkovuokrasopimukset HOK-Elannon ja Keskon kanssa vahvistavat Ison Omenan asemaa Espoon ykköskauppakeskuksena ja osoittavat päivittäistavaravetoisiin keskuksiin keskittyvän strategiamme toimivuuden – myös poikkeusoloissa. Vahvan päivittäistavarakaupan ansiosta Iso Omena pärjäsi koronakriisistä keskivertoa paremmin ja nousi viime vuonna myynniltään kakkoseksi koko maassa, toteaa Cityconin vuokrausjohtaja Jussi Vyyryläinen tiedotteessa.
Kauppakeskusyhdistyksen tuoreista tilastoista selviää, että myynniltään vuonna 2020 suurin kauppakeskus oli Vantaan Jumbo-Flamingo (410 milj. euroa). Toiseksi kivunneella Ison Omenan myynti oli 343 miljoonaa euroa. Kolmannelle sijalle yltäneellä Sellolla 341 miljoonaa euroa.
Vuonna 2019 myynniltään suurimmat kauppakeskukset olivat Vantaan Jumbo-Flamingo (501 milj. euroa), Espoon Leppävaaran Sello (394 milj. euroa) ja Espoon Matinkylän Iso Omena (385,1 milj. euroa).
Koronavuosi on leikannut Kauppakeskusyhdistyksen mukaan monien kauppakeskusten kävijämääriä rajusti esimerkiksi työmatkaliikenteen vähenemisen sekä kokoontumisrajoitusten myötä.
Kävijämäärien vähetessä kertaostos on kasvanut selkeästi aiempaan verrattuna: kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen kävijäkohtainen myynti oli lähes 22,50 euroa eli yli neljä euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Hypermarket-vetoisissa kauppakeskuksissa keskimääräinen kertaostos oli vielä muutaman euron korkeampi.