Espoo komeilee Alkon julkaisemassa tammi-kesäkuun 2021 myyntiin perustuvassa myymälöiden ranking-listassa.
Kolmen kärjessä on kaksi espoolaista myymälää. Ykkösenä oli valtakunnallinen Verkkokaupan myymälä. Toisena ja kolmantena olivat espoolaiset, Leppävaaran Sellon ja Matinkylän Ison Omenan myymälät.
Matinkylän Ison Omenan Alko kiilasi jo tammikuussa 2021 Vantaan Tammiston Citymarketin ohitse ja on pitänyt kolmannen sijansa siitä lähtien.
Espoonlahden Pikkulaivan myymälä on kasvattanut vuosi vuodelta myyntiään. Nyt se oli noussut yhden sijan ylemmäksi yhdeksänneksi. Vuonna 2020 se nousi 13:nnelta sijalta kymmenen joukkoon.
Tapiolan Ainoan myymälä ylsi 16:nneksi. Sekin oli parantanut sijoitustaan yhdeksän pykälää.
Kirkkonummen Munkinmäen Prisma oli kuudentena. Sen sijoitus oli noussut kaksi pykälää ja vuotta aiemmin kuusi pykälää. Kirkkonummen myymälä oli myynniltään paras pääkaupunkiseudun ulkopuolinen myymälä.
Juttua muokattu 13.7.2021 kello 9:40. Top 10 -listan taulukoiden otsikkoa muutettu ja maininta Ison Omenan Alkon sijiotus vuodelta 2020 poistettu.