Korona leviää nyt Espoossa kaveriporukoissa ja ravintoloissa – "Tartuntoja tulee valitettavasti tasaista tahtia"

Pfizerin ja Biontechin rokotetta Lintuvaaran rokotuspisteessä Espoossa huhtikuussa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

Heli Koivuniemi

Koronatautitapausten määrä on noussut Espoossa edelleen.

– Tartuntoja tulee valitettavasti tasaista tahtia, Espoon sairaalan johtava ylilääkäri Roope Leppänen kertoo.

Pietarin kisaturistien aiheuttamia jatkotartuntoja ilmaantuu hänen mukaansa edelleen.

Ilmaantuvuusluku on jo 92,2. Ilmaantuvuusluku oli 7. heinäkuuta julkaistussa tilannekatsauksessa 70,8 ja viikkoa aiemmin 47,6.

– Näppituntuma on, että tauti leviää nyt kaveriporukoissa ja ravintoloissa. Mökkitartuntoja on myös joukossa. Leppänen toteaa, että tartunnat ovat kohdistuneet nyt enemmän nuorempaan ikäluokkaan, mikä on hänen mukaansa huojentava tieto.

Koronatapauksia on todettu nyt yhteensä 9 588. Tautiin on menehtynyt 7. heinäkuuta päivitetyn tiedon perusteella 65 espoolaista kaupungin omien ja ostopalvelujen piirissä. Menehtyneistä 24 tapausta on vuodelta 2021.

Sairaalassa näkyy nyt helteen aiheuttama kuormitus.

Asiantuntijan ohjeet ovat selkeät: kontakteja on yhä syytä välttää ja rokotteet on otettava ajallaan.

– Espoossa into rokotteen ottamiseen on hyvä.

Leppänen toivoo, että nuoret varaisivat ajan rokotukseen ajoissa.

– Elämä alle 40-vuotiailla on hektistä ja aika varataan lyhyellä aikajänteellä, mikä aiheuttaa hankaluuksia ja uhkana on, että aikoja ja rokotteita jää käyttämättä.

Johtava ylilääkäri muistuttaa, että huoltajat voivat asioida alle 18-vuotiaiden puolesta.

– Jos nuorella ei ole vielä pankkitunnuksia, vanhemmat voivat hoitaa nuorelle ajan koronarokotusaika.fi-palvelusta.

Leppänen suositteleekin varaamaan ajan nimenomaan verkkosivuilta, sillä puhelinpalvelu ruuhkautuu herkästi.

Nuorten rokottamisaktiivisuuden lisäämiseksi kaupunki käynnistää somekampanjan.

Vaikka tartunnat ovat lisääntyneet, koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastavia ei toistaiseksi ole joutunut sairaalaan. Leppäsen mukaan tilanne sairaaloissa on koronan suhteen yhä rauhallinen.

– Espoon sairaalassa ei ole koronapotilaita hoidossa. Hus tiedottaa omalta osaltaan tilanteesta. Suurta nousua ei näyttäisi koronan takia olevan sielläkään.

Sen sijaan Leppänen on huolestunut helteiden vaikutuksesta.

– Sairaalassa näkyy nyt helteen aiheuttama kuormitus. Ikääntyneiden on suositeltavaa ottaa nyt viilennystä käyttöön.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut