Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoolaiselta teinipojalta ryöstettiin päältä yli 1000 euron olkalaukku, 450 euron huppari ja Guccin lompakko – tekoa edelsi yhteydenotto Snapchatissa

15-vuotiaalta espoolaispojalta ryöstettiin liki 2 000 euron arvosta omaisuutta viime perjantaina Kaitaalla.

Tapauksesta kertoo Länsiväylälle pojan isä. Perhe on tehnyt rikosilmoituksen asiasta.

Länsi-Uudenmaan poliisista vahvistetaan, että poliisilla on tutkinnassa Kaitaalla viime perjantaina tapahtunut ryöstö. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

Isän mukaan pojalle oli tullut viime viikolla Snapchatissa tapaamispyyntö, jonka poika luuli tulleen kaverin kaverilta.

Poika oli lähtenyt sovittuun tapaamiseen, mutta paikalla olikin odottanut kolme henkilöä. Isä kertoo, että naamioituneet henkilöt olivat puukolla ja aseella uhaten vaatineet pojalta tämän omaisuutta. Mukaan lähti isän mukaan muun muassa pojan päällä ollut noin 450 euron huppari, Guccin lompakko, iPhone ja Louis Vuittonin yli tuhannen euron arvoinen olkalaukku.

Isän mukaan ase muistutti kuula-asetta.

– Poika käskettiin poistumaan paikalta. Hän lähti ja pyysi ensimmäistä vastaantulijaa soittamaan poliisille, joka saapuikin paikalle noin 10 minuutissa, isä kertaa tapahtumia.

Julkisuudessa on ollut useita juttuja Helsingissä tapahtuneista nuorten katu- ja merkkivaateryöstöistä. Aiheesta on kertonut muun muassa Länsiväylän sisarlehti Helsingin Uutiset.

Lue myös:

"Rahatukoilla fleksataan sosiaalisessa mediassa" – HU haastatteli nuoria Itiksessä, Gabriel, 18: "Muutaman vuoden sisällä tilanne pitäisi Suomessakin saada hallintaan"

Helsingin poliisi oikoo rajuja väitteitä pelkoa herättävistä katujengeistä – "Mukana saattaa olla tavallisia nuoria"

Espoolaisisä sanoo, ettei olisi uskonut vastaavaa tapahtuvan Espoossa.

– Tämä oli selvästi jonkinlainen tilaustyö, isä ihmettelee.

Muokattu 22.7.2021 klo 15.25: Lisätty vahvistus poliisilta.