Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Taide on hyvä työkalu vaikeiden asioiden käsittelyyn" – Carola Jäderholm toteutti unelmansa tanssiteoksesta

Savonia-ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi valmistunut espoolainen Carola Jäderholm haluaa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tanssin keinoin. Yksi unelma on nyt toteutumassa, koska hänen apurahan turvin toteuttamansa tanssiteos Kulutammeko toisemme loppuun? nähdään pian Otaniemessä.

Tanssiteos käsittelee kuluttamista ja kuluttamisen eri tasoja sekä materian että ihmissuhteiden kautta. Ihmiset kuluttavat maapalloa, itseään ja toisiaan. Tanssiteoksessa pohditaan, mistä tämä kaikki johtuu ja mistä löytyisi apua.

Teoksen rahoittaa Suomen kulttuurirahasto ja yhteistyökumppaneina ovat Allianssi ry sekä Ilmastonmuutosvoima-hanke. Pohjois-Tapiolan koulussa ja lukiossa opiskellut Carita Jäderholm löysi Otaniemen tilan tavallaan vahingossa, koska lukio on siirtynyt Otaniemeen.

– Apuraha mahdollisti oman unelman toteuttamisen eli sain tehdä oman koreografian. Käsittelin tosin tätä samaa teemaa jo lopputyössäni, Carola Jäderholm kertoo.

– Taide on hyvä työkalu vaikeiden asioiden käsittelyyn. Haluan välittää teoksella sellaisen viestin, että ilmastonmuutos on tosiasia ja että sen torjumisen eteen on tehtävä töitä.

Apurahan turvin Jäderholm pystyi myös vuokraamaan tilan, palkkaamaan äänimiehen, maksamaan teostomaksut ja maksamaan pientä palkkaa työryhmälle. Teosta on harjoiteltu toukokuusta lähtien 2–3 kertaa viikossa muutaman tunnin kerrallaan.

– Koulussa harjoiteltiin omien produktioiden tuottamista, mutta tämä teos on opettanut tosi paljon lisää, koska tässä kaikki vastuu on ollut itsellä.

Koreografi Jäderholmin lisäksi teoksessa tanssivat Saara Saraste, Sanni Saarilahti, Sofia Hammar ja Vilma Tuominiemi. He kaikki ovat alle 25-vuotiaita tanssin ammattilaisia.

Kulutammeko toisemme loppuun? -teos edustaa nykytanssia ja sen liikekieli on paikoin hyvin fyysistä ja nopeatempoista. Sisältö on suunnattu etenkin nuorille ja nuorille aikuisille.

Esityksiä on 7.–8. elokuuta kaikkiaan neljä ja ne nähdään Otaniemen lukion Otasalissa Tietotie 6:ssa.

Enimmillään Otasaliin mahtuu noin 250 katsojaa, mutta turvavälit huomoiden vähemmän.

– Esitys videoidaan ja se tulee maksullisena katsottavaksi Otasalissa järjestettävien esitysten jälkeen.

Lippuvaraukset sähköpostilla osoitteesta ktl.liput@outlook.com.