Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EK: Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa koronapassia – vaadittaisiin esimerkiksi isoihin tapahtumiin

Selvä enemmistö suomalaisista, 63 prosenttia, kannattaa koronapassin ottamista käyttöön Suomessa, selviää EK:n teettämästä kyselystä. Käyttöönotto tarkoittaisi, että esimerkiksi isoihin tapahtumiin päästäkseen pitäisi esittää koronapassi.

EK:n kyselyssä koronapassin käyttöönottoa ei kannattanut 23 prosenttia ja 14 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Koronapassi todistaa, että sen haltija on saanut molemmat koronarokotukset, saanut tuoreesta koronatestistä negatiivisen tuloksen tai sairastanut koronan ja parantunut siitä.

Koronapassi on käytössä Tanskassa isoissa yleisötilaisuuksissa. Suomessa hallitus ei ole halunnut ottaa sitä käyttöön.

– Taloustutkimuksen kyselyn tulos on selvä viesti siitä, että suomalaiset haluavat taas palata normaaliin arkeen. Koronan kanssa joudutaan todennäköisesti elämään myös tulevaisuudessa, mutta rokotus antaa sitä vastaan riittävän suojan. Yhteiskuntaa ei voida pitää loputtomiin suljettuna, kun perusteita suluille ei enää ole, sanoo EK:n tiedotteessa toimitusjohtaja Jyri Häkämies. 

Hän huomauttaa, että passi kannustaisi rokotusten ottamiseen, jos sitä edellytettäisiin yleisötilaisuuksissa.

EK:n kyselyyn vastanneista 86 prosenttia oli jo saanut vähintään ensimmäisen rokotteen ja 6 prosenttia aikoi sen vielä ottaa. 6 prosenttia ei aio ottaa rokotetta, ja 2 prosenttia oli asiasta epävarma.

– On erittäin hyvä, että suomalaiset suhtautuvat koronarokotteeseen näin myönteisesti. Selvästi on ymmärretty, että rokote on ainoa keino päästä eroon ihmisiä ja yhteiskuntaa monin tavoin rasittavasta koronapandemiasta. Toki olisin toivonut, että rokotevastaisia olisi ollut vieläkin vähemmän. Rajoituksia ei voida perustella sillä, että osa kansalaisista ei vapaaehtoisesti ota rokotetta, Häkämies sanoo tiedotteessa.

Kyselyn teki EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus heinäkuussa. Siihen 1 100 suomalaista, jotka olivat 15–79-vuotiaita.