Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on koronan leviämisvaiheen kynnyksellä, tiedottaa Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä. Siitä, siirrytäänkö virallisesti leviämisvaiheeseen, koronanyrkki pyrkii päättämään ensi viikolla.
Leviämisvaihe on kolmiportaisen asteikon pahin taso. Tällä hetkellä alue on kokonaisuudessaan keskimmäisessä eli kiihtymisvaiheessa.
Koronanyrkki ilmaisee tiedotteessa huolensa kasvavista tartuntamääristä paitsi nuorilla aikuisilla, myös vanhemmilla ikäryhmillä. Tauti leviää nyt rokottamattomilla ja kerran rokotetuilla. Ongelma koskee siis lähinnä alle 60-vuotiaita, joista valtaosalla ei ole vielä täyttä rokotesuojaa.
Tartuntoja ja altistumisia tapahtuu koronanyrkin mukaan nyt erityisesti yleisötapahtumissa: festivaaleilla, yksityistilaisuuksissa, ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa.
– Useiden kuntien tartunnanjäljitykset ovat ruuhkautuneet, jolloin sairastuneita ja altistuneita ei pystytä tavoittamaan riittävän nopeasti ja asettaa eristykseen ja karanteeniin. Lisäksi festivaaleilla ja baareissa tapahtuvien altistumisten seurauksena tartuntaketjut pääsevät etenemään, koska paikalla olijoita ei pystytä nimeämään, sanoo Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen tiedotteessa.
– Nykyisen tilanteen ollessa voimassa esitämme tapahtumajärjestäjille käytössä olevan maskisuosituksen tiukentamista siten, että suositus koskee sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja. Muita terveysturvatoimia unohtamatta, sanoo tiedotteessa Husin vs. johtajaylilääkäri Jukka Louhija.
Tartuntaketjut pääsevät etenemään.
Apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen, Hus
Uudenmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti maskisuositusten tiukentamisesta kokouksessaan 29. heinäkuuta.
Lisäksi koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että myös yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin kokoontumisista annettuja rajoituksia. Tämä tarkoittaa, ettei yli 10 hengen kokoontumisia sisätiloissa järjestettäisi, jos ei voida varmistua kahden metrin turvaväleistä.