Vaalitulos ei tuonut oleellista muutosta: Paikkajako Espoon luottamustehtävissä säilyy lähes ennallaan, nimistä päätös lähiaikoina

Kuntavaalitulos ei tuo oleellisia muutoksia Espoon päätöksentekoelinten paikkajakoon. Kuva kaupunginvaltuustosta joulukuussa 2019. Arkisto/Paavo Rantalainen

Paavo Rantalainen

Vallanjako Espoon kaupungin päätöksentekoelimissä säilyy seuraavat neljä vuotta kokolailla ennallaan. Kuntavaalitulos ei tuonut paikkajakoon oleellisia muutoksia.

Valtuustoryhmät ovat neuvotelleet ja sopineet paikkajaosta. Puolueet päättävät nimistä myöhemmin.

Espoon keskeisin luottamustoimi kaupunginhallituksen puheenjohtajuus säilyy seuraavat neljä vuotta edelleen kokoomuksella. Varapuheenjohtajuudet ovat vihreillä ja SDP:llä.

Valtuuston puheenjohtajuus kierrätetään vuosittain kuten ennenkin.

Syksyllä valtuustoa ryhtyy johtajamaan joku vihreiden valtuutettu.

Seuraavina vuosina ovat vuorossa kokoomus, vihreät uudestaan ja lopuksi SDP.

Uudessa kaupunginhallituksessa kokoomuksella on yhteensä kuusi paikkaa, vihreillä kolme ja SDP:llä kaksi kuten nytkin.

Perussuomalaiset saavat kaupunginhallituksessa kaksi paikkaa ja RKP yhden. Kristillisdemokraatit luovuttavat ainoan paikkansa viimeiseksi vuodeksi keskustalle.

Kaupunginhallituksen jaostojen puheenjohtajuudet säilyvät ennallaan.

Demareilla on konsernijaosto, elinkeino- ja kilpailukykyjaosto kokoomuksella sekä tila- ja asuntojaosto vihreillä.

Kokoomuksella on lautakunnista puheenjohtajuus edelleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa kuin myös uudessa kasvun ja oppimisen lautakunnassa.

Yhdistetty rakennus- ja ympäristölautakunta on vihreiden johdossa, samoin hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta.

Teknisen lautakunnan puheenjohtajuus siirtyy perussuomalaisilta SDP:lle.

Kulttuurilautakunnan johdossa on kokoomuslainen ja liikuntalautakunta on demareiden johtama.

Paikkajakoneuvotteluja johtanut Espoon Kokoomuksen puheenjohtaja Janne Tähtikunnas sanoo, että neuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja kaikkien valtuustoryhmien kesken ja kaikki neuvottelijat ovat hyväksyneet saadun tuloksen.

Espoon valtuusto päättää uusista luottamushenkilöpaikoista 30. elokuuta.

Esimerkiksi kokoomuksella on puolueen sisäinen oma kokous elokuun puolessa välissä, jolloin päätetään kaupunginhallituksen puheenjohtajan nimestä.

Vihreät päättää omista paikoistaan torstaina 5. elokuuta.

Lue myös:

Tässä on Espoon uusi kaupunginvaltuusto 2021–2025 – naiset ottivat suuren enemmistön paikoista, uusia kasvoja 33

Tarkastuslaskenta ei tuonut muutoksia Espoon valtuuston kokoonpanoon

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut