Henkilö: Nouhad Merhi varttui pakolaisleirillä ja päätyi rakkauden perässä Espooseen. Eläkkeellä olevalla kokilla on yksi iso haave: oma keittokirja.
Äiti keittää vettä teltassa pienellä kaasukeittimellä Libanonin pääkaupungin Beirutin ulkopuolella.
Tämä on yksi espoolaisen Nouhad Merhin varhaisista lapsuusmuistoista.
– En unohda sitä koskaan. Meillä oli myös kaasulamppu, hän kertoo lämmin hymy kasvoillaan.
Kylminä öinä pikku Merhi käpertyi teltassa nukkumaan äitinsä syliin.
Nykyään Merhi on 76-vuotias ja asuu Pohjois-Tapiolassa. Hän syntyi vuonna 1944 Palestiinassa, joka oli vielä silloin brittien hallinnassa.
Israelin itsenäistymissodan yhteydessä yli 700 000 Palestiinan arabia pakeni kodeistaan. Merhi oli yksi heistä. Hän pakeni äitinsä sylissä Libanoniin.
Lapsuus kului pakolaisleirillä, jossa asui Merhin mukaan 20 000 pakolaista.
– Meillä oli todella hankala alku. Kesä oli kuuma ja talvi kylmä. Vesi tuli telttaan sisälle. Koko alueella oli kaksi wc:tä, joissa istui kymmenen ihmistä rivissä. Vesihanoja oli kolme, joista ihmiset hakivat astioilla vettä.
Nuorena miehenä Merhi pääsi töihin libanonilaiseen yritykseen, joka maksoi palkkaa kolme liiraa päivässä.
Kun hän oli ollut töissä pari vuotta ja saanut kokoon kaksisataa dollaria, hän otti ja lähti.
– Sanoin, että nyt tämä kurja elämä saa jäädä.
Merhi kertoo, että hän liftasi Beirutista Aleppon, Istanbulin, Sofian, Belgradin, Budabestin ja Prahan kautta Itä-Berliiniin.
Itä-Berliinissä hänellä oli tuuria. Länsi-Berliiniin pääsyyn tarvittiin viisi Saksan markkaa, mutta Merhillä oli vain dollareita.
– Yksi matkustaja pelasti minut. Annoin hänelle 10 dollaria, ja hän antoi minulle viisi Saksan markkaa.
Länsi-Berliinissä Merhi laittoi ruokaa amerikkalaisten tukikohdassa ja alkoi opiskella valokuva-alaa.
Ensimmäinen työharjoittelupaikka maksoi palkkaa 250 Saksan markkaa kuukaudessa, mikä oli pakolaiselämään tottuneelle nuorelle paljon.
Kun oli rahaa, piti mennä pankkiin. Berliinin Volksbankissa sattui työskentelemään nuori suomalaisnainen, joka vaikutti heti ystävälliseltä.
Siitä tapaamisesta vuonna 1968 alkoi parisuhde, joka on jatkunut jo 53 vuotta.
– Parisuhde ei ole aina pelkkää hunajaa, mutta me huolehdimme toisistamme. On paljon parempi elää kaksin kuin yksin, Merhi toteaa nyt.
Nuorelleparille syntyi vuonna 1970 poika. Pariskunta totesi, että elämä on helpompi järjestää Suomeen, ja muutti Espooseen.
Vaikka pimeä aika vaati totuttelua, Merhi kertoo tykästyneensä Suomeen heti.
– Suomessa on paljon rauhallisempaa kuin Saksassa. Saksa on kuin iso kone.
Merhi sai heti töitä kuvavalmistamo Kuva-Sampo Oy:stä, vaikka ei osannut yhtään suomea.
– Johtaja osasi hyvin saksaa, ja hän otti minut töihin.
Laman jälkeen Merhi opiskeli kokiksi, työskenteli Lauttasaaren Wienerwaldissa ja pyöritti Helsingin keskustassa omaa Merhis Snack -ravintolaa.
– Olen aina laittanut ruoat kotonakin. Tosin nyt, kun olen jo vähän vanhus, vaimokin laittaa ruokaa.
Uusille maahanmuuttajille hänellä on yksi neuvo:
– Pitää olla ahkera ja tehdä töitä. Ei ole hyvä istua kotona ja odottaa Kelan rahaa.
Nyt Nouhad Merhi on jo toista vuosikymmentä eläkkeellä. Poika on 51 ja lapsenlapsikin jo 26.
– Poika asuu Kirkkonummella omakotitalossa, ja lapsenlapsi osti sieltä kerrostaloasunnon. Ahkera poika. Olen ylpeä molemmista.
Merhi kertoo olevansa tyytyväinen eläkepäiviinsä Espoossa.
– Olen tyytyväinen ja nautin joka minuutti, kun saan olla tässä iässä terveenä.
Yksi toive miehellä on. Hän ojentaa vaalean ruskehtavan kirjan, jossa on englanninkielisiä reseptejä Lähi-idästä.
Merhi haluaisi julkaista oman keittokirjan, mutta sitä varten tarvittaisiin valokuvaajaa, kääntäjää ja kustantajaa.
– En halua rahaa, eikä minulla ole rahaa maksaa kirjan tekemisestä, mutta olisi hienoa koota resepteistä kirja.
Jos joku osaa auttaa Merhiä keittokirjan teossa, hänen yhteystietonsa saa Länsiväylän toimituksesta.