Kokoontumisrajoituksiin ei vielä muutoksia pääkaupunkiseudulla – syynä ravintolarajoitukset

Kuvituskuva. Minna Lyytinen

Minna Harmaala

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ei vielä päätä uusista koronarajoituksista pääkaupunkiseudulle, virasto tiedottaa.

Pääkaupunkiseudun koronanyrkki esittitiistain kokouksessaan, että avi tekisi päätöksen uusista kokoontumisrajoituksista ja tosiasiallisesta turvavälien säilyttämisestä.

Ennen uusista rajoituksista päättämistä avi haluaa seurata koronaepidemian kehittymistä pääkaupunkiseudulla ja arvioida, ovatko uudet toimet välttämättömiä. Päätösten lykkäämiseen on vaikuttanut hallituksen päätös lisätä ravintoloiden rajoituksia tulevasta sunnuntaista alkaen. Avi pyytää vielä uusia asiantuntijalausuntoja asiasta.

Avi arvioi palaavansa arviointiin ensi viikolla ja tiedottavansa asiasta ensi viikon lopulla.

Ravintolarajoitukset voivat tiukentua leviämisvaiheen alueilla jo tällä viikolla – Terasseillekin rajoituksia

STM esittää: Lasten rokotukset alkavat ensi viikolla – "Kahdesti rokotetut ovat hyvin suojattuja"

Sosiaaliset kontaktit korostuvat koronatartuntojen lähteinä, mutta yhä harvempi lähde löytyy – "On selvää, että tartuntojen kasvu on saatava taittumaan mahdollisimman pian"

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut