Uskonto: Kirkkoherra Riikka Reina pöyristyi, miten kirkon päättäjät puhuivat tasa-arvosta.
Kirkon tasa-arvokeskustelu on absurdia. Näin sanoo kirkkoherra Riikka Reina seurattuaan toissa viikolla pidettyä kirkolliskokousta. Hän sanoo ahdistuneensa keskustelun ilmapiiristä.
Kirkolliskokous on evankelisluterilaisen kirkon ylin päättävä elin.
– Jos joku ihminen esitti huolen, niin siihen vastattiin, että tämä ei ole ongelma, vaan ratkaisu löytyy Raamatusta. Näin kävi muun muassa aloitteessa toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman laatimiseksi. Jos ihmisellä on aito huoli, niin tällainen vastaus on vähättelevää, kuulemista ilman korvia.
Reina kuvaa kirkon tasa-arvokeskustelua eri blokkien väliseksi nokitteluksi, jonka sisäpiirivitsit eivät aukea ulkopuolisille.
– Sen sijaan, että käydään nokkelaa sisäistä keskustelua, meidän pitäisi ottaa todesta toisten kysymykset.
Reinan mukaan kirkolliskokouksessa ei pyritty etsimään todellista ratkaisua esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, sanoo Helsingin Kalliossa kirkkoherrana toimiva Reina.
– Kirkolliselle keskustelulle on tyypillistä, että pyritään todistamaan ainoastaan oikeassa oleminen. Ratkaisujen löytäminen vaatii joustoa oikeassa olemisen toistamisen sijasta. Minulla on varaa sanoa tämä, koska Kallion seurakunta on avioliittokeskusteluissa toinen ääripää. Meillä jokainen naimisiin haluava pari sukupuolesta riippumatta vihitään.
Kirkko on menettämässä otteen ”elämän pulssista”, sanoo Reina.
– Kallion seurakunnassa me olemme ylpeitä siitä, että kaupungin viranomaiset kysyvät seurakunnista, missä Kalliossa mennään. Annamme säännöllisesti raportteja esimerkiksi alueellisesti koronatilanteen vaikutuksista ihmisten henkiseen hyvinvointiin myös aluehallintovirastolle. Tällainen arjen tuntemus on paikallisten seurakuntien ehdoton vahvuus, mutta se ihmisten isojen kysymysten tuntemus loisti poissaolollaan kirkolliskokouksessa.
Kirkkoherra ihmettelee, miksi kirkolliskokouksessa ei puhuttu siitä, ketkä ovat yhteiskuntamme eniten apua tarvitsevia ihmisiä.
– En kuullut mitään keskustelua siitä, ketkä ovat hauraimpia. Näyttäytyi, ettei ihmisten todellisuus ole relevanttia kirkolle. Se on surullista.
– Olen huolissani aina, jos jonkun omainen on menehtynyt ja jäänyt yksin. Yksinäisyys on kansakunnan isoin kysymys. Mitä kirkot voisivat tehdä sille?
Korona-aikana Kallion seurakunta on jakanut diakonia-avustuksia selkeästi aiempaa enemmän.
– Kun isot julkisuutta saaneet ruoka-avut loppuivat, seurakunta pystyi jatkamaan toimintaa ja tavoittamaan ihmisiä.
Jäsenmäärien laskiessa seurakunnilla ei ole Reinan mielestä varaa nykyiseen hallintorakenteeseen.
Kirkkoherran mukaan kirkolliskokous sivuutti tämänkin asian.
– Onko meillä varaa toimia samaan tapaan kuin kunta? Pitäisikö siirtyä järjestötyyppiseksi ja vähentää hallinnon portaita. Seurakuntavaaleissa täytyy ottaa käyttöön sähköinen äänestäminen lippulappujen sijaan.
Kirkon haukkuminen ei ole Reinan mielestä huono asia.
– Pahinta on se, että ollaan välinpitämättömiä.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Se kokoontuu kahdesti vuodessa.