Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuvitteletko tenavasi ruokavalion olevan ravitsemuksellisesti laadukas? Tämä tutkimus saattaa yllättää suuren joukon suomalaisvanhempia

Leikki-ikäisten lasten ruokavalion ravitsemuksellisessa laadussa on parantamisen varaa. Valtaosalla se on kohtalainen tai heikko.

Vain 14 prosentilla suomalaisista 2–6-vuotiaista lapsista on hyvä ruokavalion ravitsemuksellinen laatu. Tämä käy selville Turun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa.

Vain yksi prosentti lapsista eli yksi lapsi sadasta söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja ravitsemussuositusten mukaisesti viisi annosta päivässä. Lisäksi vain 41 prosenttia lapsista käytti rasvatonta maitoa ja 38 prosenttia kasvirasvapohjaista levitettä leivän päällä.

– Tässä poikkileikkaustutkimuksessa emme kuitenkaan todenneet yhteyttä ruokavalion laadun ja lapsen ylipainon välillä, kertoo tiedotteessa tohtorikoulutettava Ella Koivuniemi Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta.

Tutkimuksessa selvitettiin myös vanhempien koulutuksen, tulotason ja elintapojen yhteyttä lapsen ruokavalioon.

Tuolloin todettiin, että 2-vuotiailla lapsilla ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla oli parempi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu muihin lapsiin verrattuna.

Lisäksi niillä lapsilla, joiden vanhemmat arvioivat itse syövänsä terveellisesti, ruokavalion ravitsemuksellinen laatu oli todennäköisimmin hyvä.

Apulaisprofessori Kirsi Laitinen pohtii, että erityisesti kouluikää lähestyvät lapset ja ne, joiden vanhemmilla on matala koulutus ja epäterveelliset ruokailutottumukset, tulisi ottaa huomioon tärkeänä kohderyhmänä elintapaohjauksessa. Laitinen johtaa tutkimuksen toteuttanutta Varhainen ravitsemus ja terveys -tutkimusryhmää Turun yliopistossa.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin kuten lihavuuteen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Energian kulutukseen nähden sopivan ruokamäärän lisäksi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on merkittävä tekijä elintapasairauksien ehkäisyn kannalta.

Tuore tutkimus toteutettiin neuvoloissa. Ruokavalion ravitsemuksellinen laatu selvitettiin tarkoitukseen kehitetyllä menetelmällä, joka kuvaa lapsen ruokavalion laatua esimerkiksi kasvisten käytön ja sokerin saannin osalta.

Lisäksi terveydenhoitajat mittasivat neuvoloissa 766 lapsen pituuden ja painon.

Lue myös: Kovien rasvojen kulutus raskausaikana näkyy lapsessa vielä 5-vuotiaanakin – Tuoreen tutkimuksen yllätys: Raskausdiabeetikoilla omega-rasvahapot toimivat päinvastoin kuin muilla