Espoon Marketanpuistossa järjestetään Piha & Puisto -tapahtuma elokuun viimeisellä viikolla. Perjantai 27. elokuuta on ammattilaisten teemapäivä, mutta lauantaina 28. elokuuta tervetulleita ovat kaikki puutarhaharrastajat.
Harrastajapäivän aikana kerrotaan muun muassa piharakentamisen kuluista sekä siitä, millaisiin syystöihin nyt kannattaa ryhtyä, jotta piha on valmiina talvea ja tulevaa kevättä varten.
Tarjolla on myös ideoita ympäristön viherryttämiseksi sekä taimia ja tarvikkeita syysistutuksia varten.
Lisäksi Marketanpuistossa on mahdollisuus tutustua pysyvään näyttelyalueeseen, jonka osastoilla asiantuntijat ovat auttamassa niin ammattilaisia kuin harrastajia piha- ja puistoratkaisuissa.
Tapahtuma järjestetään Marketanpuistossa Kehä III:n varrella, osoitteessa Pehtorinkuja 3 (ajo Margaretebergintien kautta).
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Pysäköintimaksu on 10 euroa kulkuneuvoa kohden.
Tapahtuman järjestävät Marketanpuiston ystävät ry ja Viher- ja ympäristörakentajat ry.
Ammattilaisten näyttelypäivä järjestetään 27.8. kello 10–18 ja kaikille avoin näyttelypäivä 28.8. kello 10–16.