– Vanhempien arvot ovat aina osa urheiluseuraa. Osallistuminen ja avoin vuorovaikutus seurayhteisöön ovat tärkeitä koko seuratoiminnan onnistumiselle. Valmentaja on lapselle aina iso auktoriteetti, mutta isoimman osan aikaa lapsi on kotona, Kari Helander valistaa urheiluperheiden vanhempia.
Urheiluperheiden mentori Helander on jo useamman vuoden ajan luennoinut urheiluseuroissa ja lajiliitoissa vanhemmille, kuinka tukea lasten urheiluharrastusta.
Lapsia ja nuoria urheilijoita ohjataan sekä valmennetaan tänään Suomessa pandemiasta huolimatta erittäin monipuolisesti ja laajasti. Lajiliitot ja seurat tarjoavat uskomattoman paljon koulutusta ja oppia valmentajaksi haluaville. Vanhemmat ovat jääneet tässä vuoropuhelussa pienemmälle huomiolle.
Valmentaja Helander haluaa viedä vanhempien roolimallin ilosanomaa niin liitoille kuin seuroille ja sitä kautta suoraan kentän laidoilla oleville vanhemmille.
– Lapsi ei koskaan elä tyhjiössä oman perheensä parissa. Kehittelemäni ”Kannustava kotikenttä” -luentosarja antaa vanhemmille ymmärryksen tarjota lapselle paremmat mahdollisuudet onnistua ja kohdata haasteet urheilijapolulla, Helander sanoittaa.
Helander tietää, mistä puhuu. Hän itse lähti aikanaan ammattijalkapalloilijaksi Floridaan. Hän on toiminut myös liikunnanohjaajana amerikkalaisessa koulussa sekä valmentajana ja liikunnallisen iltapäiväkerhon ohjaajana Suomessa.
Lasten ylivalmentaminen kotona on saanut monen nuoren innon lopahtamaan liian varhain. Murrosikäisten lopettamisprosentit Suomessa ovat isommat kuin monissa länsimaissa.
Yleisesti lapset ja nuoret harrastavat, kun on kivaa. Jotkut lapset ovat pieninä lahjakkaampia kuin toiset, mutta se ei lopulta ohjaa urheilijan lopullista suuntaa. Helanderin kokemuksen mukaan vanhempien rooli urheilijaksi kasvamiseen on erityisen merkittävä.
– Varsinkin pienelle lapselle on tärkeää vanhempien läsnäolo niin kotona kuin kenttien reunoilla. Lapsi haluaa näyttää vanhemmilleen mitä hän osaa. Voitot ja tappiot eivät ole tärkeitä. Urheilu tukee lapsen kasvua ja sosiaalista kehittymistä. Hyvässä porukassa kehittyy elämän sankareita, kukin omalla tavallaan.
Mitä tehdä, kun lasta ei innosta ja muut aktiviteetit vievät huomion aloitetusta liikunnallisesta harrastuksesta?
– Pitkäjänteistä sitoutumista on turha odottaa ilman sisäistä innostusta. Löytämisen paloa voi tukea, mutta ei kaataa sangosta. Painostamalla ei pääse kovinkaan pitkälle, sen tiedämme kaikki jo työelämästä.
Liikunnan on oltava lapselle iloista ja vapaaehtoista.