Tapiolassa voisi nyt olla 150 metriä pitkä ankea työmaa-aita, mutta eipä ole, koska Emma ja rakennusyhtiö yhdistivät voimansa – kuvittaja Ilona Partanen kertoo, miten mammuttimainen taideaita syntyi

Taide: Kuvittaja Ilona Partasen aita muuttuu työmaan tahdissa ja jatkaa lopulta elämäänsä Emman kokoelmissa.

Kuvittaja Ilona Partasen taideteos värittää Tuultenristin korttelin rakennustyömaata Tapiolassa. Paula Virta / EMMA

Anneli Tuominen-Halomo

Tapiolan keskustan Tuultenristin korttelin rakennustyömaata kiertää kuvittaja Ilona Partasen erilaisia tuulia kuvaava taideteos. Taideprojekti on Espoon modernin taiteen museon Emman ja alueelle kerrostaloja ja toimistorakennuksia rakentavan YIT:n yhteishanke.

Taideaidalla halutaan piristää asukkaita ja ohikulkijoita. Rakenteilla olevat asuinrakennukset on nimetty Länsituuleksi, Etelätuuleksi ja Itätuuleksi.

Partasen teoksen lähtökohtana on ollut löytää jokaiselle tuulelle oma luonne, jota hän korostaa visuaalisin keinoin. Teos yhdistelee abstraktia ja esittävää muotokieltä.

Teoksessa tuulten pyörteisiin yhdistyvät erilaiset maisemat ja eläinhahmot sekä arkiset esineet hatuista lippuihin ja veneisiin. Luonnostellessaan teosta Partanen pohti, miltä näyttää länsituuli, itätuuli tai etelätuuli.

Kuvittaja Ilona Partasen taideteos elävöittää työmaa-aitaa Tapiolassa. Paula Virta / EMMA

Länsituuli on merituuli. Sen pyörteissä liitävät sulavalinjaiset kalatiirat. Länsituuli saa merenkin tanssimaan ja nostattaa ilmaan pärskeitä, jotka hehkuvat auringon valossa. Länsituuli tarttuu purjeisiin ja kieppuu riemuisasti sinisen eri sävyissä, Ilona Partanen kuvailee.

Etelätuuli on puolestaan on lämmin, punaisena hehkuva henkäys, joka tuoksuu kukkaniityiltä ja välkkyy perhosten siivissä. Etelätuuli tuo mieleen aurinkoiset kesäpäivät, joita eivät velvollisuudet tai kiireet kosketa.

Itätuulen Ilona Partanen kuvaa vanhaksi luonteeksi, joka kieputtelee tarinoillaan katsojan toisiin maailmoihin.

– Värimaailma määräytyi oikeastaan tuulten luonteiden mukaisesti. Mereltä puhaltava länsituuli on sininen, vaaroilta puhaltava itätuuli vihreä ja etelästä leijaileva tuuli henkäilee punaisen eri sävyissä, Ilona Partanen kertoo.

Kuvittaja Ilona Partasen tapiolalaiseen työmaa-aitaan tekemä taideteos kuvaa erilaisia tuulia. Paula Virta / EMMA

Luonnosvaiheessa taiteilija esitteli tilaajalle teosta tummalle ja vaalealle taustalle sijoitettuna. Tilaaja päätyi tummaan versioon.

Teknisesti teos on kuvitettu digitaalisesti ja tulostettu alumiinikomposiittilevyille, jotka kiinnitettiin maalattuun työmaa-aitaan.

Mitä pidemmälle työmaa edistyy, sitä enemmän aitoja pitää siirrellä.

– Yhtenä teoksen ideana on ollut myös se, että alkujaan järjestyksessä olevat palat sekoittuvat lopulta keskenään, Partanen kertoo.

Partasen teoksen elinkaari jatkuu, kun elementit liitetään Emma-kokoelmaan. Niitä voidaan tulevaisuudessa esittää myös muualla Espoossa julkisessa tilassa. Teoksen elementeistä voidaan teettää tarpeen mukaan myös uusia versioita.

Myös valmistuvien talojen auloihin on tulossa teoksia, jotka jatkavat työmaa-aidan visuaalista maailmaa.

– Yhteistyö tarjoaa Emmalle mahdollisuuden toimia asiantuntijana hankkeessa, jonka avulla tuodaan korkeatasoista kuvataidetta taidemuseon seinien ulkopuolelle kaupunkilaisten ja ohikulkijoiden keskelle. Lisäksi yhteistyöllä kartutetaan Emman kokoelmaa, taidemuseon kokoelmista vastaava intendentti Henna Paunu iloitsee.

Emman periaate julkisen taiteen hankinnassa on viime aikoina ollut se, että teosta voi toisintaa ja soveltaa erilaisiin kohteisiin. Samalla on laajennettu käsitystä julkisen taiteen tekniikoista.

Emma esitteli YIT:lle joukon taiteilijavaihtoehtoja. YIT sai tehdä lopullisen valinnan, koska yritys on teoksen tilaaja ja maksaja.

Taide

Iloa ihmisille

Tapiolan metroaseman sekä bussiterminaalin vieressä sijaitseva YIT:n Tuultenristi-hanke koostuu kahdesta 12-kerroksisesta ja yhdestä yhdeksänkerroksisesta asuinkerrostalosta, yhdestä viisikerroksisesta toimistorakennuksesta sekä asuinrakennuksia palvelevasta paikoituslaitoksesta.

Tuultenristin asuinrakennusten nimet ovat Länsituuli, Etelätuuli ja Itätuuli. Ensimmäisen asuintalon, Asunto Oy Espoon Itätuulen rakentaminen alkoi keväällä.

Teokselle varattua työmaa-aitaa on noin 150 metriä.

Varsinaisen teoksen pituus on noin 89 metriä ja siinä on 36 uniikkia palaa.

Ilona Partanen toimii pääasiassa kuvittajana ja graafisena suunnittelijana, mutta hän tekee taidetta myös julkisiin tiloihin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut