Verottajalta neuvo 970 000 suomalaiselle – näin vältät ikävän yllätyksen joulukuussa

Jo miljoona verottajan yksityisasiakasta on tilannut muutosverokortin. Jussi Vehkasalo/Arkisto

Mikko Välimaa

Verottaja kehottaa veronmaksajia tarkistamaan, riittääkö kuluvalle vuodelle määrätty veroprosentti kattamaan tulot.

Verohallinnon mukaan noin 970 000 palkansaajalla verokortin tuloraja on ylittymässä tänä vuonna, jos heille kertyy palkkatuloja loppuvuonna samaan tahtiin kuin tammi–heinäkuussa.

Mikäli verokortin tuloraja ylittyy, verotetaan palkkatuloja jälkeen perusprosenttia korkeammalla lisäprosentilla.

– Esimerkiksi 37 500 euroa vuodessa tienaavalla kirkkoon kuuluvalla helsinkiläisellä perusveroprosentti on 17 prosenttia ja lisäveroprosentti 38,5 prosenttia. Jos tuloraja ylittyy marraskuussa, ja joulukuussa tienaa 3 000 euroa yli tulorajan, jää joulukuun palkasta käteen noin 645 euroa marraskuuta vähemmän, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnon tiedotteessa.

Oman tulorajan voi tarkistaa verkossa Omaverosta. Samasta palvelusta voi myös tilata muutosverokortin loppuvuodelle.

Mikäli muutosverokortin tilaa heti kesän jälkeen, korkeammat tulot ja mahdollisesti niiden myötä noussut perusveroprosentti ehditään huomioida ennakonpidätyksessä työnantajasta riippuen mahdollisesti jo syyskuusta alkaen.

Verohallinnon mukaan muutosverokortin on tänä vuonna tilannut 29 prosenttia verokortin saaneista, eli yhteensä yli miljoona henkilöasiakasta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut