Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etätöitä suositellaan edelleen – ”Epidemiatilanne voi heiketä nopeasti”

Etätyösuositukset jatkuvat syyskuun loppuun saakka kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla, koska rokotuskattavuus ei ole koronatilanteeseen nähden riittävä.

Valtiovarainministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tartuntoja todetaan tällä hetkellä niin paljon, että epidemiatilanne voi heiketä nopeasti rokotusten etenemisestä huolimatta. Etätyösuosituksen jatkamiseen vaikuttaa myös se, että koronatartunnat ovat tällä hetkellä pääasiassa delta-muunnosta. Se tarttuu helpommin kuin muut todetut muunnokset.

Laajalla etätyöllä on arviointien perusteella rajoitettu taudin leviämistä.

Koska rokotuskattavuus on nousussa, valmistelutyö siirtymisestä etätyöstä hybridityöhön aloitetaan välittömästi. Kansallisella tasolla siirtymistä hybridityöhön valmistellaan Työterveyslaitoksen, ministeriöiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken.

Etätyösuosituksen voimassaolon perusteita arvioidaan ministeriöiden tiedotteen mukaan uudelleen syyskuun puolivälissä.