Yrityksillä ja henkilöasiakkailla on enää muutama päivä aikaa hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetuin ehdoin.
– Tällä hetkellä helpotettua maksujärjestelyä hakeneista yrityksiä on vajaa puolet. Loppukesästä helpotettu maksujärjestely on kiinnostanut myös henkilöasiakkaita, joilla on jäännösveron tai kiinteistöveron eräpäivä käsillä, riskivastaava Tuomas Hurskainen Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.
Verohallinto on kesän aikana käsitellyt 22 000 hakemusta helpotettuun maksujärjestelyyn.
Helpotettujen maksujärjestelyjen tavoitteena on auttaa erityisesti yrityksiä ja toiminimiyrittäjiä, jotka ovat koronatilanteen takia maksuvaikeuksissa. Sitä voi hakea tiistaihin 31. elokuuta asti OmaVerossa.
Lisäaikaa verojen maksuun voi hakea normaalitilanteessakin, mutta silloin ehdot ovat tiukemmat. Koronavirusepidemian takia maksujärjestelyn ehtoja helpotetaan nyt toisen kerran.
Vuoden 2020 maalis-elokuussa yritysten ja henkilöasiakkaiden oli myös mahdollista hakea lisäaikaa verojen maksuun helpotetusti. Sitä haki viime vuonna 39 000. Hakeneista puolet oli yrityksiä ja puolet henkilöasiakkaita.
– Tämän ja viime vuoden hakijamäärät eivät ole täysin vertailukelpoisia. Tänä vuonna helpotettuun maksujärjestelyyn hakeneista yrityksistä puolet on sellaisia, jotka hakivat järjestelyyn myös viime vuonna, Hurskainen sanoo.
Lue myös: Verottajalta neuvo 970 000 suomalaiselle – näin vältät ikävän yllätyksen joulukuussa