Henrik Vuornos, 28, on nousemassa Espoon tärkeimpään luottamustehtävään – edeltäjästään poiketen hän aikoo hoitaa tehtävää päätoimisesti: "Tässä luodaan samalla Espooseen uutta kulttuuria"

Henrik Vuornosta (kok.) esitetään kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Heli Koivuniemi / arkisto

Janne Koivisto

Espoon kaupungin merkittävimpään luottamustehtävään on nousemassa Henrik Vuornos (kok.).

Vuornosta esitetään Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Asiasta päättää Espoon kaupunginvaltuusto ensi maanantaina.

Vuornos on 28-vuotias kokoomuksen puoluejohdon erityisavustaja. Hän on toiminut viime valtuustokaudella kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä.

Kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on nousemassa Tiina Elo (vihr.) ja toiseksi Maria Guzenina (sd.).

Espoon nykyinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) on hoitanut tehtävää osa-aikaisesti.

Espoon kaupungin uusi hallintosääntö mahdollistaa sen, että puheenjohtaja voi toimia joko päätoimisesti tai osa-aikaisesti.

Vuornos aikoo ryhtyä hoitamaan tehtävää päätoimisesti.

– Muissa suurissa kaupungeissa se on ollut tapana jo pitkään. Tässä luodaan samalla Espooseen uutta kulttuuria. Varmaan kenellekään ei ole vielä täysin selvää, mitä se tarkoittaa, mutta mitä olen keskustellut muiden kaupunkien kaupunginhallitusten puheenjohtajien kanssa, niin olen kuullut, että ajan saa kulumaan ja vielä kaupungin kannalta ihan järkevästi, Vuornos kertoo.

Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo, että yli 100 000 asukkaan kaupungit ovat liikkuneet kohti pormestarimallia tai päätoimisia kaupunginhallitusten puheenjohtajia.

Päättyneellä valtuustokaudella päätoimisia kaupunginhallituksen puheenjohtajia on ollut Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä ja Turussa.

Helsingissä ja Tampereella on käytössä pormestarimalli, johon myös Turku siirtyy nyt.

Kuopiossa aloittaa nyt päätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Vantaa eroaa joukosta, sillä siellä kaupunginhallituksen puheenjohtajana on toiminut kansanedustaja edustajantyönsä ohessa, ja käytäntö näyttää jatkuvan edelleen.

– Olen ymmärtänyt, että Henrik Vuornos tulee hoitamaan tehtävää kokoaikaisesti, ja minusta se on hyvä ratkaisu, koska Espoon suuruus Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina tuo tehtävään todella paljon vaativuutta myös ajankäytön näkökulmasta ja samalla vahvistaa poliittista johtajuutta entisestään, Pekola-Sjöblom sanoo.

Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi esitetään Henna Partasta (vihr.).

Partanen on 39-vuotias arkkitehti. Hän on toiminut 2019–2021 Espoon kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana.

Kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on nousemassa Jarno Limnéll (kok.), toiseksi Markku Sistonen (sd.) ja kolmanneksi Simo Grönroos (ps.).

Lautakunnat

Heitä esitetään lautakuntien puheen-johtajiksi

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta: Saara Hyrkkö (vihr.)

Kasvun ja oppimisen lautakunta: Marika Niemi (kok.)

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Jouni Särkijärvi (kok.)

Kulttuurilautakunta: Hanna Konttas (kok.)

Liikuntalautakunta: Leo Heiskanen (sd.)

Ympäristö- ja rakennuslautakunta: Johanna Karimäki (vihr.)

Tekninen lautakunta: Simo Grönroos (ps.)

Keskusvaalilautakunta: Sanna Suvanto (kok.)

Tarkastuslautakunta: Paula Viljakainen (kok.)

Svenska rum -lautakunta: Eva-Lena Gästrin (r.)

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut