Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syyskuussa maksetaan 1,1 miljardia euroa veronpalautuksia – tässä järjestyksessä suomalaiset saavat palautuksia

Tämän vuoden suurin yksittäisen kuukauden veronpalautuspotti maksetaan perjantaina 3. syyskuuta. Veronpalautuksia maksetaan tuolloin yhteensä 1,1 miljardia euroa.

Syksyn aikana palautuksia maksetaan veroilmoitustaan keväällä täydentäneille.

Palautuksia saa syyskuussa 1,1 miljoonaa veronmaksajaa.

– Syyskuussa palautuksia maksetaan pääasiassa palkansaajille, jotka eivät ole huomioineet vähennyksiä verokortilla, vaan täydentäneet ne vasta veroilmoitusvaiheessa. Koska vähennyksiä ei ole huomioitu verokortilla, on maksettavien palautusten määrä suurempi, sanoo tiedotteessa ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta.

Veronpalautukset eivät välttämättä näy tilillä heti aamulla, vaan ne maksetaan asiakkaille päivän kuluessa.

– Palautuksia kannattaa odottaa rauhassa. Tilanne kannattaa tarkastaa uudelleen iltapäivällä, jos rahat eivät vielä aamulla ole tulleet tilille, Villman neuvoo.

Jos veronpalautuksia ei ole tullut iltaan mennessä, on mahdollista, että palautusten maksupäivä on siirtynyt eteenpäin tai että Verohallinnolla ei ole tilinumeroasi.

Palautuksia maksetaan koko loppuvuoden aikana pääasiassa heille, jotka ovat ilmoittaneet muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen.

– Se, kuuluuko esimerkiksi syyskuussa vai marraskuussa palautuksia saavien joukkoon, riippuu siitä, kauanko verotusta on ollut tarve tutkia ja missä järjestyksessä asiat on otettu käsiteltäväksi, Villman sanoo.

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt kolmatta vuotta joustavasti, eli eri henkilöillä eri aikaan. Siksi mahdollisten veronpalautusten tai jäännösverojen eli mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautukset heinäkuussa, ja viimeisimmätkin saavat palautukset joulukuussa.

Elokuussa palautusta sai kaksi miljoonaa veronmaksajaa, mutta maksettavien palautusten yhteissumma pienempi kuin nyt syyskuussa.

Jäännösverojen eli mätkyjen maksupäivä on keskiviikkona 1. syyskuuta 300 000 asiakkaalla.

Heinäkuussa palautuksia maksettiin pääasiassa henkilö- eli esimerkiksi toiminimiyrittäjille. Elokuun palautusten saajien joukossa taas oli paljon henkilöitä, jotka eivät muuttaneet esitäytettyä veroilmoitustaan.

Elokuussa palautusta sai kaksi miljoonaa veronmaksajaa, mutta maksettavien palautusten yhteissumma oli pienempi kuin nyt syyskuussa.

Jäännösverojen eli mätkyjen maksupäivä on keskiviikkona 1. syyskuuta 300 000 asiakkaalla.

Syys–joulukuun aikana palautuksia maksetaan pääasiassa asiakkaille, jotka ovat ilmoittaneet muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen.

Syyskuun jälkeen veronpalautukset on maksettu 95 prosentille palautuksia saavista asiakkaista.

Kaikkien asiakkaiden lopullinen verotuspäätös valmistuu viimeistään lokakuussa. Mätkyjen tai veronpalautusten maksu on tällöin joulukuussa. Jos maksettavaa on 170 euroa tai enemmän, maksupäiviä on kaksi, joulu- ja tammikuussa.

Verohallinto keräsi viime vuonna verotuloja yli 69 miljardia euroa.

Lue myös: Verottajalta neuvo 970 000 suomalaiselle – näin vältät ikävän yllätyksen joulukuussa